Koneet & autot

Asiantuntijat intoilevat itsekseen ajavista autoista – autoilijat eivät niinkään

Koneet & autot 26.02.2019

Autoilijoista reilu viidennes voisi harkita itseään ajavan auton ostamista.


Jarmo Palokallio
Uusi B Mercedes keskustelee kuskin kanssa. Se pystyy myös ajamaan hyvissä olosuhteissa pieniä matkoja ilman ohjausta.

Asiantuntijoiden mukaan itsestään ajavien automaattiautojen yleistyminen parantaa liikenneturvallisuutta ja polttoainetaloudellisuutta. Autoilijoiden suhtautuminen niihin on selvästi varautuneempaa.

”Automaattiautot ovat vielä monelle hankalasti hahmotettava asia, koska niiden kehitys on niin alkuvaiheessa", Traficomin johtava asiantuntija Eetu Pilli-Sihvola kommentoi tuoreen kyselytutkimuksen tuloksia.

Pilli-Sihvolan mukaan tuloksissa näkyy myös teknologiaan kohdistuvat kovat vaatimukset. Tietokoneelta kuskina vaaditaan merkittävästi parempaa suoriutumista kuin ihmiseltä.

Kyselytutkimuksessa asiantuntijat suhtautuivat automaattiajamiseen myönteisesti. Autoilijoita kysymys jakoi selvästi.

Autoilijat arvioivat ajamisen muuttuvan hieman vaarallisemmaksi automaation myötä.

Asiantuntijoista lähes puolet edellytti, ettei kukaan saa kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. He arvioivat merkittävää parannusta liikenneturvallisuudessa tapahtuvan vasta 20–50 vuoden kuluttua.

Asiantuntijat arvioivat itseajavien autojen mukanaan tuomat hyödyt suuremmiksi kuin kuljettajat. Kuljettajat pitivät todennäköisimpinä hyötyinä polttoainetaloudellisuutta, pienempiä päästöjä ja matkustusmukavuuden paranemista.

Asiantuntijat taas pitivät uskottavimpina hyötyinä turvallisuuden paranemista, polttoainetaloudellisuutta ja pienempiä vakuutusmaksuja.

Kuljettajat olivat eniten huolissaan itseajavan auton häkeltymisestä odottamattomissa tilanteissa, auton toimivuudesta huonossa säässä tai kelillä ja auton vikaantumisesta.

Asiantuntijoita huolestutti erityisesti vuorovaikutus jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekä ei-automaattisten ajoneuvojen kanssa.

Kuljettajista vain 22 prosenttia oli erittäin tai jonkin verran kiinnostuneita omistamaan tai liisaaman täysin itseajavan auton.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT