Koneet & autot

Koneviesti: Tässä ovat 1950-luvun inhotut "susitraktorit"

1950-luvulla moni viljelijä sai pettyä uuden koneensa ominaisuuksiin ja kestävyyteen. Kymmenien merkkien joukkoon mahtui täysin epäonnistuneitakin traktoreita, joiden valmistus jouduttiin lopettamaan jo muutaman vuoden kuluttua.
Kimmo Kotta
Sotien jälkeen Suomeen tuodut amerikkalaistraktorit olivat laadultaan ja tekniikaltaan tasokkaita, mutta USA:ssa ylivoimaisen suositut riviviljelymallit soveltuivat meillä vain muutamiin peltotöihin. Tarjolla oli myös leveällä etuakselilla varustettuja versioita, mutta nekään eivät olleet mitään yleistraktoreita.

Traktorikauppa kävi todella kuumana kuutisenkymmentä vuotta sitten, sillä pienimmätkin tilat siirtyivät vähitellen hevosista traktoreihin. Tuontisäännöstely oli päättynyt, eikä markan devalvoimisen aiheuttama hintojen reipas nousukaan juuri rajoittanut kysyntää. Suurin osa vähemmän halutuista merkeistä oli tuotu Suomeen tuontisäännöstelyssä pidetyn 5 kuukauden mittaisen tauon aikana vuosina 1951–52, mutta kyllä ”inhokkitraktoreita” ilmestyi tiloille vielä myöhemminkin.

Ennen sotia Euroopassa oli vain pari massatuotantoon pystynyttä traktoritehdasta: Fordin Dagenhamin laitokset sekä Saksassa Lanzin Mannheimin tehtaat. Kymmenien pienempien valmistajien valmistusmäärät jäivät korkeintaan muutamiin satoihin kappaleisiin. Amerikkalaiset olivat tuolloin tekniikassa ja tuotannossa Eurooppaa pidemmällä. Niinpä Euroopan traktorivalikoimaa monipuolistettiin Amerikan tuonnilla.

Sotien jälkeen isot amerikkalaiset traktorimerkit saivat eurooppalaisia kilpailijoita nopeammin tuotantonsa kuntoon. Raaka-aineista ei ollut Euroopan tapaan pulaa, eivätkä tehtaat olleet raunioina. Kuitenkaan Suomessa Amerikan traktoreista ei ollut isoa apua, sillä epäedullinen dollarin kurssi ja korkeat rahtikustannukset nostivat amerikkalaistraktoreiden hinnat pilviin.

Suomalainen traktoriostaja joutui 1950-luvun alussa jonottamaan etukäteen maksettua traktoriaan pitkään, jopa vuosia. Aiemmin traktorin hankintaan oli jopa tarvittu vielä viranomaisten myöntämä ostolupa, mutta siitä luovuttiin 1940-luvulla.

Suomella oli hyvin rajallisesti ulkomaan valuuttoja, ja niiden käyttöä valvoi Lisenssivirasto. Traktorituontia suunnittelevan liikkeen piti tehdä virastoille valuutta-anomus, ja jos se evättiin, jäivät traktorit saamatta. Puun kysyntä oli kuitenkin huipuissa ja hinta ennätyskorkea, joten monilla viljelijöillä oli runsaasti irrallista rahaa, joka uhkasi jäädä inflaation syötäväksi. Niinpä Lisenssivirasto aloitti vuoden 1951 lopulla viiden kuukauden säännöstelytauon, jonka aikana eurooppalaisille traktoreille myönnettiin tuontivaluuttoja jokseenkin vapaasti.

Fordson Major ja Ferguson olivat jokaisen asiakkaan toivelistan ykkösiä, mutta niiden saantiin vapaa tuonti ei juurikaan vaikuttanut. Molempien merkkien kysyntä oli runsasta muuallakin kuin Suomessa, eikä Suomeen liiennyt ylimääräisiä kappaleita. Myös saksalaiset traktorit kiinnostivat, mutta niiden hinta oli huomattavasti kalliimpia. Oudoimpia merkkejä ei viety käsistä, mutta kun säännöstely jatkui kesäkuussa 1952, alkoivat traktorivarastot tyhjentyä myös tuntemattomien merkkien osalta. Säännöstelyajan päättymisen jälkeen (1956) hävisivät enimmät huonomaineiset ja tänne käymättömät traktorit markkinoilta.

Mitä merkkejä sotien jälkeen Suomeen tuodut ”susitraktorit” olivat? Katso kuvat ja lue koko juttu Koneviestin nettisivuilta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Traktorit ovat Matti Jaskarille sydämen asia – "Vanhoilla isännillä saattaa tulla itku silmään Etelä-Pohjanmaan traktorimuseossa"

Jo parilla tonnilla irtoaa kelpo peli kevyeen työhön – lue Koneviestin vinkit mökkitraktorin hankintaan

Koneviesti: Kumipyörät veivät traktorit aivan uusille urille