Koneet & autot

Kaasuautojen määrä kasvaa nopeasti

Pullonkaula on ollut tankkausasemien vähyys, mutta tilanne paranee vähitellen.
Kimmo Haimi
Mäntsälässä St1:n asemalla on myös kaasutankki. Vaikka asemalla kävi viime viikon torstaina iltakuuden maissa ahkerasti tankkaajia, kaasua ei ostanut kukaan yli puoleen tuntiin.

Kaasuautoilu yleistyy vauhdilla, vaikka autojen määrä on edelleen melko pieni. Kaasuautoja on liikenteessä noin 8 000, määrä on kolminkertaistunut parin vuoden aikana.

Markkinoinnin asiantuntija Elina Niiranen Gasumilta arvioi, että kaasuajoneuvojen määrä ylittää tänä vuonna 10 000.

Kaasuautoja on ensirekisteröity Traficomin mukaan tänä vuonna seitsemässä kuukaudessa jo 850, kun koko viime vuonna määrä oli runsas 1 100.

Edellisen hallituksen tavoite oli, että vuonna 2030 Suomessa on 50 000 kaasuautoa.

Kaasuauto kiinnostaa sekä sen taloudellisuuden että ympäristöystävällisyyden vuoksi.

Autoon voi tankata päästötöntä biokaasua tai hieman halvempaa maakaasua, joka on sekin bensiiniä ympäristöystävällisempää.

Kaasuautolla ajaminen on halvempaa kuin bensiini- tai die­selautolla.

Biokaasu maksaa valtiollisen Gasumin asemilla bensiiniin nähden vertailukelpoiseksi muutettuna 97 senttiä litralta ja maakaasu 82 senttiä.

Bensiinin hinta on yli 1,50 euroa litralta.

Uusi kaasuauto ei maksa juuri enempää kuin bensiiniauto. Yleisimmät uudet kaasuautomerkit ovat Škoda ja Seat.

Autoja tuodaan paljon käytettynä varsinkin Ruotsista, jossa kaasun käyttö on huomattavasti Suomea yleisempää.

Kaasuautosta pitää maksaa käyttövoimavero samoin kuin dieselautosta. Kaasuauton vero on kuitenkin selväsi dieseliä pienempi.

Jos dieselin käyttövoima­veron osuus on tietyllä autolla esimerkiksi 350 euroa, vastaavalla kaasuautolla se on 200 euroa vuodessa.

Pullonkaula kaasuauton käytön yleistymisessä on ollut tankkausasemien vähyys. Nyt niitä on kuitenkin kohtalaisen kattavasti Etelä-, Länsi- ja Keski-­Suomessa. Sen sijaan Oulua pohjoisempana ei asemia ole. Samoin on tilanne Pohjois-­Savossa ja -Karjalassa.

Asemia on nyt 46, joista Gasumin 32. Uusin Gasumin tankkausasema avattiin viime viikolla Seinäjoelle. Niirasen mukaan asemia on suunnitteilla Turkuun, Kuopioon, Tampereelle, Joensuuhun ja Lappeenrantaan.

Yhdellä polttoaineella toimivassa kaasuautossa saa olla enintään 15 litraa bensiiniä käynnistystä varten. Kaasu-bensiiniautossa on isompi bensatankki, joten sillä pärjää paremmin maaseudulla.

Niirasen mukaan Gasumin asemilla yli puolet henkilöautoista tankkaa uusiutuvaa biokaasua.

Gasum tarjoaa kaasuauton hankkijalle biokaasua kiinteään hintaan 65 euroa kuukaudessa vuodeksi, se riittää parin tuhannen kilometrin ajoon kuukaudessa.

Maaseudulla on useita maatalouteen liittyviä kaasuasemia, jotka tuottavat biokaasua karjanlannasta ja jätteistä. Hallitus on luvannut tukea biokaasun tuotantoa, asiasta odotetaan lisä­tietoa syksyllä.

Raskas liikenne käyttää meritse kuljetettua nestemäistä lng-maakaasua.

Bensiiniauton voi muuttaa kaasukäyttöiseksi 2 000–5 000 eurolla auton moottorista riippuen. Vanhimpien kaasutinmoottorien muutos on halvinta. Tarvittava kaasupullo asennetaan yleensä tavaratilaan, joka pienenee pullon tilavuuden verran ja tasainen pohjatila vähenee.

Valtio tukee auton muuttamista kaasuautoksi tuhannella eurolla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaasuautoilijat ry ehdottaa: Biokaasuauton verot alas ja maakaasulle tankkauskielto

Biokaasutyöryhmä pohtii ravinnekiertokorvausta – MTK haluaa merkittäviä määriä biokaasua markkinoille

Hallituksen kaasuautotavoite menossa heittämällä rikki – määrä viisinkertaistunut parissa vuodessa