LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Koneet & autot

Koneviesti: Suomalaisilla karjatiloilla niittosilppuri yleistyi vasta 1970-luvulla, vaikka AIV-rehua on tehty meillä 90 vuoden ajan

Ensimmäiset niittosilppurit tulivat tehostamaan suomalaisten rehuntekoa jo 1950-luvulla, mutta kalliista erikoiskoneesta tuli karjatilojen vakiokalustoa vasta paljon myöhemmin.
Amerikkalaisen Vernon J. Lundellin 1950-luvun alussa kehittämä kelasilppuri ei ollut kotimaassaan yhtä suosittu laite kuin Euroopassa. Ensimmäinen Suomeen ostettu niittosilppuri oli hinattava Lundell.

Valion laboratoriossa kemistinä ja johtajana toiminut Artturi I. Virtanen jätti helmikuussa 1929 patenttihakemuksen menetelmästä, jossa rehumassan ph laskettiin happolisäyksellä alle neljään. Tällöin haitallinen entsyymi- ja bakteeritoiminta lakkasi. Erilaisia hapan- ja painorehuja oli tehty jo aiemmin, mutta AIV-rehu oli niitä laadukkaampaa ja se myös säily varmemmin.

Säilörehun teossa koneellistaminen alkoi verkkaiseen tahtiin vasta 1950-luvun puolivälissä. Perävaunun jälkeen liitettäviä kuormaimia oli olemassa jo 1920-luvulla. Ne oli suunniteltu pääasiassa kuivaheinän ja oljen lastaamiseen, mutta muutamat toimivat tuoreessakin kasvustossa.

Seuraavaksi niitä alettiin sovitella traktorin sivulle, ja jos käytettävissä oli keskiniittokone, sillä pystyi korjaamaan pystykasvustoakin. Myöhemmin tuli saataville omalla niittoterällä varustettuja mallejakin.

Amerikkalaisia niittosilppureita oli saatavana jo ennen sotia, mutta niissä oli runsaasti liikkuvia osia, ja ne olivat myös todella kalliita. Rakenteeltaan ne vastasivat pitkälti nykyisiä tarkkuussilppureita. Iowalainen keksijä Vernon J. Lundell jätti vuonna 1953 patenttihakemuksen teräkelalla varustetusta traktorivetoisesta laitteesta, joka leikkasi, murskasi ja puhalsi perävaunuun mitä tahansa kasvustoa. Parannetun version patentointi pantiin vireille pari vuotta myöhemmin. Näin yksinkertaisin mahdollinen rehuntekokone oli valmis sarjatuotantoon.

Lundell Mfg Co:n valmistamia kelasilppureita myytiin myös Massey-Ferguson -merkillä. Euroopan markkinoita varten perustettiin Englantiin tytäryhtiö. Lundell oli hinattava, melko raskas ja ennen kaikkea kallis laite, eikä se pystynyt kilpailemaan täällä 1950-luvun uutuusmerkkien kanssa. Mainittavampiin markkinaosuuksiin päästiin vain Englannissa.

Ensimmäinen Lundell ostettiin Suomeen heti sen ilmestyttyä, mutta siltä osin se jäi täällä koneharvinaisuudeksi. Niin jäivät kaikki muutkin alkuaikojen silppurit, joita olivat muun muassa englantilaiset Hurricane, Silorator, Sila-Masta ja tanskalainen Taarup, joka oli ainoa jatkoon mennyt merkki. Silppurit olivat hyvin kalliita, eivätkä ne olleet käytettävyydeltään kovinkaan käteviä. Hinattava Taarup 1500 maksoi 1950-luvun lopulla puolet isohkon traktorin hinnasta.

Seuraavalla vuosikymmenellä sivukiinnitys helpotti ajamista avo-ojapelloilla ja hintatasokin vakiintui. 1970-luvun alussa kysyntä oli jo kymmenkertaistunut. Päälle 6 000 kappaleen vuosimyynneillä niittosilppurista oli tullut yksi eniten myytyjä työkoneita. Rehunteon lisäksi sillä pystyi keräämään olkea ja tekemään laitumille puhdistusniittoja. Kokeiltiinpa sillä jopa turpeennostoa ja lumenpoistoakin.

Niittosilppuri kuului karjatilojen vakiokalustoon joko omana tai porukkakoneena. Eri menetelmillä tehty esikuivattu säiliörehu alkoi yleistyä 1990-luvulla, ja kelasilppurin rooli rehuntehossa alkoi vähentyä loppuen jatkossa lähes kokonaan.

Lue koko juttu ja katso kuvia alkuaikojen niittosilppureista Koneviestin nettisivulta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Katso video: 13 apevaunua mukana Nivalan seosrehupäivän työnäytöksessä – "Paikalla ovat rautaiset ammattilaiset"

Suku selätti noituussyytteet ja nälkävuodet – Janne Mikkelä on jo 17. isäntä Uutelan tilalla

Moottorisahat, traktorit, mönkijät ja niittokoneet – Koneviestin konevertailulla voit tutkia jo 24 eri koneryhmän teknisiä tietoja