LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Koneet & autot

Oletko sinä tai onko tuttusi taipuvainen kaahailuun ja parkkisakkoihin? Asiantuntijan mukaan siinä tapauksessa kannattaisi harkita rauhallisemman perheauton hankkimista

Jos taas tuntee tarvetta hienoiselle itseluottamuksen lisäykselle, kannattaa etsiytyä esimerkiksi BMW:n tai Mercedes-Benzin rattiin.
Pekka Fali
Erilaiset brändit lietsovat ja toisaalta lieventävät erilaisia taipumuksia.

Parkkipalveluyhtiö EasyPark vinkkaa, että omaa liikennekäyttäytymistään voi muokata vaihtamalla ajoneuvonsa brändiä ja mallia. Kyse on liikennepsykologiasta.

Ajatuksen taustalla on se, että erilaiset brändit lietsovat ja toisaalta lieventävät erilaisia taipumuksia. Kyse ei kuitenkaan ole peruspersoonallisuuden muuttamisesta, vaan taipumusten lietsomisesta tai lieventämisestä.

"Esimerkiksi kaahailuun ja parkkisakkoihin taipuvainen voi rauhoittaa liikennekäyttäytymistään vaihtamalla isosta ja maskuliinisesta kulkupelistä vaikkapa rauhallisempaan perheautoon. Kyse on brändeistä, jollaiset eri automerkit ovat rakentaneet itsestään. Brändit ovat mielikuvia, ja mielikuvat muokkaavat toimintaamme", mobiilipysäköinnin maksupalveluja tarjoavan EasyParkin Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen kommentoi tiedotteessa.

On hyvä pitää mielessä, että kyse ei ole varmuudella kaikkien kohdalla toimivasta psykologiasta. Peruslähtökohta on kuitenkin se, että auto- tai moottoripyörämerkkivalinnalla voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä liikenteessä.

Jos taas tuntee tarvetta hienoiselle itseluottamuksen lisäykselle, kannattaa etsiytyä esimerkiksi BMW:n tai Mercedes-Benzin rattiin. Rattiraivon rauhoittamiseen saattaisi soveltua vaikkapa Skoda tai Kia.

"Toki brändit usein tavoittavat hakemansa ihmisryhmät. Niinpä luonnostaan intohimoiset kuskit tapaavat ajaa intohimoja lietsovilla brändeillä. Se liittyy siihen, että ajoneuvolla rakennetaan paitsi omaa julkikuvaa myös minäkuvaa. Siksi ei ole yleistä, että tietynlainen ihminen valitsee luonteensa kanssa ristiriidassa olevan autobrändin. Silloin tämä liikennekäyttäytymisen muokkaamiskeino jää käyttämättä", Kolehmainen muistuttaa.

EasyParkilta muistutetaan, että vaikutuksessa ei ole kyse suorituskyvystä. Muskeli-Mersulla saattaa päästä lujempaa kuin kauppakassi-Kialla, mutta kaahailu ja parkkitörttöily luonnistuu kyllä kaikenlaisilla autoilla.

Suomessa liikennekäyttäytymisen ja automerkkien suhteesta on aiemmin puhunut muun muassa liikennepsykologi Mika Hatakka.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keskon autoyhtiöt K-Auto ja K-Caara saivat yt-neuvottelut päätökseen: Antavat potkut 100 työntekijälle

Tanner tärisee ja pakokaasua tupruaa: Petri Wallius asensi Mersuunsa kaksi moottoria

Käytettyjen autojen kauppa vauhdittui ja myyntiajat lyhenivät kesällä