Koneet & autot

Ostaja löytyi: Lusto myi harvinaisen metsäkoneensa Laukaan Tupaswillalle

Laukaan Tupaswilla on vanhojen hirsirakennusten suojissa toimiva perinnekylä, joka järjestää muun muassa yritystapahtumia ja perhejuhlia.
Timo Kilpeläinen/Lusto
Lustossa ollaan tyytyväisiä siihen, että pala suomalaista metsähistoriaa säilyy edelleen käytössä ja elävänä osana tätä päivää.

Suomen Metsämuseo Lusto on myynyt työnäytöskoneena toimineen PIKA 50 -monitoimikoneensa Laukaan Tupaswilla Oy:lle. Lusto kertoo asiasta tiedotteessaan.

Laukaan Tupaswilla on vanhojen hirsirakennusten suojissa toimiva perinnekylä, joka järjestää muun muassa yritystapahtumia ja perhejuhlia. Luston tiedotteessa todetaan, että PIKA 50 on erinomainen lisä Tupaswillan Perinnekylän kokoelmaan, joka keskittyy vanhoihin maa- ja metsätalouskoneisiin.

Laukaan Tupaswillan vuosittaisilla Perinnepäivillä tehdään tutuksi entisajan maatalouskulttuuria ja myös metsänhoito on tärkeässä roolissa. ¬

"Haaveissa olisi, että pääsisimme tekemään koneella työnäytöstä ensi kesän Perinnepäivillä", Tupaswilla Oy:n isäntä ja toimitusjohtaja Juhani Kauppinen sanoo tiedotteessa.

Lustossa ollaan tyytyväisiä siihen, että pala suomalaista metsähistoriaa säilyy edelleen käytössä ja elävänä osana tätä päivää. Museon kokoelmissa on edelleen toinen vastaava, museoarvoltaan erinomainen PIKA 50 -monitoimikone, joka konservoitiin viime talvena.

Museolle jäävä kone tullaan siirtämään alkuvuodesta yleisön nähtäville Luston Koneaika-näyttelyyn. Samalla Luston kokoelmahalliin vapautuu tilaa suomalaisen metsäkonehistorian säilyttämiselle.

Museo järjesti metsäkoneen myynnistä tarjouskilpailun, joka päättyi lokakuun lopussa. Lustosta kerrotaan, että myyntipäätös tehtiin perusteellisen harkinnan jälkeen.

Lue lisää:

Haluaisitko itsellesi palan metsätalouden historiaa? Suomen ainoa hyväkuntoinen PIKA 50 -metsäkone on nyt myynnissä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aarre: Juhani Kauppisen männyt kelpasivat pylväiksi: ”Saan 2–3 euroa enemmän kuin mäntytukista”

Haluaisitko itsellesi palan metsätalouden historiaa? Suomen ainoa hyväkuntoinen PIKA 50 -metsäkone on nyt myynnissä

Moottorisahauksen SM-kilpailussa Punkaharjulla mestaruuden voitti Jukka Perämäki, jo 12. kertaa