Koneet & autot

Rattiraivo on liikenteessä yleinen vaiva – Tavallisin syy maltin menetykseen on kiire

Koneet & autot 08.08.2017

Joka kuudes suomalainen on menettänyt malttinsa liikenteessä viimeisen vuoden aikana.


Jaana Kankaanpää
Kannattaa välttää kiireessä rattiin lähtemistä. Hoppu on yksi yleisimmistä syistä liikenteessä raivoamiselle.

Keittääkö sinulla yli auton rattiin lähtiessä? Et ole ainoa. Noin kuudesosa suomalaisista on menettänyt malttinsa liikenteessä viimeisen vuoden sisällä, selviää LähiTapiolan teettämästä tutkimuksesta. Yhtä lailla noin joka viides kokee joutuneensa myös rattiraivon kohteeksi.

Kyselytutkimuksen mukaan eniten rattiraivon kokemuksia on nuorilla 15–24 -vuotiailla. Myös lapsiperheiden vanhempien maltti on koetuksella liikenteessä. Selvästi vähiten rattiraivon kokemuksia on iäkkäämmillä yli 65-vuotiailla.

"Yleisimmät syyt maltin menettämiseen liikenteessä ovat kiire sekä muiden tielläliikkujien aiheuttamat yllätykset, kun he eivät toimi sääntöjen mukaan tai odotetulla tavalla. Tunnekuohun vallassa kuskin keskittyminen herpaantuu ja aggressiivinen olotila voi johtaa äkkipikaisiin, huonoihin päätöksiin", toteaa LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Lääkkeet rattiraivoon ovat Niemisen yksinkertaiset. Tärkeintä on lähteä ajoissa ja jättää pelivaraa omaan matka-aikaan. Tällöin tietyöt tai muut yllättävät viivästykset eivät uhkaa aikataulua. . Hyvään ennakoivaan ajamiseen kuuluu myös se, että varaudumme toisten virheisiin. Näin tilanteet eivät tule yllätyksenä eivätkä ne suotta nosta pulssia tai kiristä hermoja.

Koulujen alun myötä monet lapset kulkevat ensimmäistä kertaa itsenäisesti liikenteessä. Lapsien kulkiessa liikenteen seassa kuskin tulee olla erityisen tarkkaavainen ja kärsivällinen. On tärkeää, että huomio on täysin ympäröivässä liikenteessä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT