Kysely: Kansalaiset pärjäävät vielä koronan kanssa, varautuvat kuukausien kriisiin - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Kysely: Kansalaiset pärjäävät vielä koronan kanssa, varautuvat kuukausien kriisiin

Kovimmilla ollaan lapsiperheissä. Koronakriisi on vaikuttanut selvästi vähemmän eläkeläisten ja työttömien elämään kuin työikäisiin.
Koronakriisi on vaikuttanut selvästi vähemmän eläkeläisten ja työttömien elämään kuin työikäisiin, käy ilmi kyselystä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomalaisista yli puolet katsoo, että koronakriisi ei ole suuresti muuttanut heidän elämäänsä. Naiset ja nuoret ottavat tilanteen hieman muita raskaammin, käy ilmi Taloustutkimuksen tuoreesta kyselystä.

Kovimmilla ollaan lapsiperheissä. Koronakriisi on vaikuttanut selvästi vähemmän eläkeläisten ja työttömien elämään kuin työikäisiin. Kaikkein vähiten kriisillä näyttää olleen vaikutusta maanviljelijöiden elämään.

"Eniten menettävät ne, joilla on aikaisemmin ollut vilkas sosiaalinen elämä, paljon matkustelua ja kuluttamista", Taloustutkimus arvioi.

Vain prosentti kyselyyn osallistuneista vastasi olevansa romahduksen partaalla. Runsas neljännes on sitä mieltä, ettei oikein enää jaksaisi, mutta tyytyy tilanteeseen.

Kolmannes kyselyyn vastanneista arvioi, että elämä Suomessa on palautunut normaaliksi 3–6 kuukauden kuluessa, neljännes arvioi tähän kuluvan puolesta vuodesta vuoteen.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi liki 1  300 ihmistä tämän viikon maanantaina ja tiistaina.

Lue lisää

THL: Suomessa kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa

Venäjän koronakuolemien määrä kohosi yli viiden tuhannen – vuorokaudessa 182 uutta kuolemaa

Korona peruutti ruokamessuja maailmalla, Food from Finland siirtyi webinaareihin

THL: Uusia koronavirustartuntoja varmistunut 26 kappaletta