Kotimaa

Huoltovarmuuskeskukselle oli tarjottu apua hengityssuojainten hankintaan – "He sanoivat, että heillä on omia kontakteja"

Huoltovarmuuskeskus oli saanut listan alan vakiintuneista toimijoista ennen epäonnistunutta hengityssuojaintoimitusta.
Jarkko Sirkiä
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaanottaa tänään ulkopuolisen selvityksen siitä, miten HVK päätyi tilaamaan epäkelpoja kasvomaskeja yrittäjiltä, joiden kanssa sen ei olisi pitänyt tehdä kauppoja. Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtaja Tomi Lounema (kuvassa) irtisanoutui tapauksen jälkeen.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) olisi voinut tilata vakiintuneilta terveysteknologiafirmoilta järkevään hintaan kunnollisia hengityssuojaimia, sanoo terveysteknologiafirma Elers Medicalin toimitusjohtaja Niklas Elers STT:lle.

Viime viikolla Suomen Kuvalehti kertoi HVK:n asioineen liikemies Onni Sarmasteen ja kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhän kanssa.

STT:n Sarmasteelta saamien dokumenttien mukaan HVK olisi tilannut 1,1 miljoonaa FFP2-maskia hintaan 3,8 euroa kappale ja kaksi miljoonaa kappaletta FFP1-kirurginmaskeja hintaan 40 senttiä kappale. STT ei ole saanut Huoltovarmuuskeskukselta vahvistusta dokumenttien aitoudelle, eikä tietoa onko tämän lisäksi käyty muuta kirjeenvaihtoa.

Elersin mukaan sopimuksen tiedoista ei voi vielä suoraan päätellä, mitä laatua on tilattu ja myyty.

"Näillä tiedoilla on mahdotonta sanoa, mitä nämä tuotteet ovat. Ensinnäkään en lähtisi tilaamaan suojaluokan 1 (FFP1) tuotteita sairaalakäyttöön lainkaan. Toisaalta pelkkä luku FFP2 ei myöskään kerro sairaalakäyttöön sopivuudesta", Elers sanoo.

Hänen mukaansa FFP2-maskejakin on monenlaisia, eivätkä kaikki niistä välttämättä täytä sairaalakäytön kriteerejä.

"Minulla on autotallissani laadukkaita rautakaupasta hankittuja FFP2-maskeja, jotka on tarkoitettu puupölyn suodattamiseen. Katsoisin tilausta tehdessä itse, että tuotteet ainakin täyttävät eurooppalaisen EN 14683 -standardin. Sen lisäksi oleellista on esimerkiksi suojan malli", Elers sanoo.

Infektioiden hallintaan keskittyvä Elers Medical toimii kansainvälisesti ja valmistaa esimerkiksi antimikrobisia potilasverhoja.

Niklas Elers tuntee Sarmasteen henkilökohtaisesti, sillä hän on ollut muutama vuosi takaperin neuvonantajana ja hallituksen jäsenenä Sarmasteen diagnostiikkayrityksessä.

Terveysteknologia-alan edunvalvontajärjestö Sailab-Medtech Finlandin toimitusjohtaja Laura Simik toivoo, että Huoltovarmuuskeskus olisi käyttänyt hyödykseen enemmän alan vakiintuneita toimijoita, joilla on verkostoja ja osaamista.

"Olemme toimittaneet HVK:lle esimerkiksi meidän toimistolta listat meidän jäsenyrityksistämme. Viranomainen olisi voinut vaikkapa kysyä yrityksiltä, että mitä vaatimuksia hengityksensuojaimilla on. Tai miten laatu Kiinassa varmistetaan tai minkälainen todistus olisi syytä olla ja mistä näitä kannattaisi ostaa ja miten yritykset voisivat olla avuksi", Simik sanoo.

Hänen mukaansa nyt näyttää, että on ikään kuin sorruttu liian nopeaan toimintaan hädän hetkellä. Hän sanoo, että toimialajärjestö tarjoaa apuaan viranomaisille myös jatkossa koronaviruskriisin ratkomiseksi.

Terveydenhuoltoteknologian tukkuri Abenan toimitusjohtaja Katja Kääriä kertoo yrittäneensä olla avuksi, mutta apu ei kelvannut HVK:lle.

"Olen ollut 21. maaliskuuta HVK:hon yhteydessä ja tarjonnut listaa, mitä voimme hankkia Kiinasta. He sanoivat, että heillä on omia kontakteja."

Kaikille Suomen sairaanhoitopiireille tarvikkeita toimittava tukkuri ei ole saanut tilausta Huoltovarmuuskeskukselta myöhemminkään.

"Jos nämä hinnat mitä on julkisuudessa vilauteltu, pitävät paikkansa, voin sanoa että eivät olisi meille ainakaan enempää maksaneet. Ja jos yritysten ammattitaito hankintaan ei kelpaa, niin olisivathan he voineet konsultoida vaikkapa sairaanhoitopiirien hankintaosaajia", Kääriä sanoo.

Sailab-Medtech Finlandin terveysteknologiayrityksille tekemän saatavuuskyselyn mukaan tuotteita on tällä hetkellä saatavilla erittäin vähän tai ei lainkaan. Erityisen haastava on jäsenyritysten kertoman mukaan hengityssuojainten tilanne.

Toimitusjohtaja Niklas Elers kuitenkin sanoo, että Elers Medical pystyisi tuomaan maahan jopa 20 miljoonaa sairaalastandardit täyttävää hengityssuojainta nopeallakin aikataululla. Hänen mukaansa tavaroille on vaikea saada nopeaa rahtia.

"Olemme joutuneet ilmoittamaan usealle kansainväliselle asiakkaallemme, ettemme pysty täyttämään heidän tilauksiaan, koska joudumme turvaamaan näiden kyseisten tuotteiden saatavuuden Suomessa", Elers sanoo.

Lue lisää

Kansanedustajat tyrmäsivät yhtenä rintamana Ano Turtiaisen koronapuheet

THL: Suomessa 620 uutta koronavirustartuntaa, kahden viikon tartuntaluvut pompanneet lähes 2 300 tartunnalla

Etäkouluhämmennys hiihtoloman kynnyksellä Pirkanmaalla: lapset lähettiin lomalle luulossa, että koulu jatkuu etäopetuksena – koronanyrkki päättikin toisin

Maailman koronakuolemien määrä nousi jo yli 2,5 miljoonaan – Pfizerin ja Biontechin rokotteen säilyvyydestä hyviä uutisia