Kotimaa

Useissa maissa otettiin askelia kohti normaalia koronaviruksen jäljiltä

Esimerkiksi Norjassa avattiin maanantaina päiväkoteja ja kansalaisten sallittiin lähteä mökeille. Tanskassa pääsi pieniin liikkeisiin.
Viime viikolla Tanskassa avattiin päiväkoteja ja alakouluja. Yläkoulut ja lukiot pysyvät kiinni 10. toukokuuta asti, kuten myös kahvilat, ravintolat, ostoskeskukset ja kuntosalit. LEHTIKUVA / AFP / LISELOTTE SABROE

Tanskassa avattiin maanantaina koronavirusepidemian vuoksi viisi viikkoa suljettuna olleita pieniä liikkeitä, kuten kampaamoja, hieronta- ja tatuointiliikkeitä, hammaslääkäriasemia sekä autokouluja.

Vaikka liikkeitä avattiin, silti asiakkaita kehotetaan edelleen noudattamaan varovaisuutta. Kampaamoissa desinfioidaan kädet, ja vaatteita suojaavat kaavut ovat kertakäyttöisiä. Vaikka palveluita avattiin varovaisesti, ihmisiä kehotetaan yhä pysyttelemään parin metrin päässä toisistaan kaduilla ja yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat yhä kiellettyjä.

Viime viikolla Tanskassa avattiin päiväkoteja ja alakouluja. Yläkoulut ja lukiot pysyvät kiinni 10. toukokuuta asti, kuten myös kahvilat, ravintolat, ostoskeskukset ja kuntosalit.

Maanantaina Tanskassa kerrottiin 364 ihmisen kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Worldometers-sivuston mukaan 7  515 ihmistä on saanut Tanskassa koronavirustartunnan.

Norjassa avattiin maanantaina päiväkoteja ja kansalaisten sallittiin lähteä mökeille. Päiväkodeissa on silti yhä rajoitteita lapsiryhmien koossa. Alle 3-vuotiaita sai olla enintään kolme lasta yhtä aikuista kohti ja 3–6-vuotiaiden kohdalla kuutta lasta kohti yksi aikuinen.

Uutistoimisto AFP oli seuraamassa Norjan pääkaupungin Oslon pohjoisosissa sijaitsevan päiväkodin avautumista. Henkilökunta oli portilla vastassa lapsia, joiden päivä kului kokonaisuudessaan ulkona. Sisätiloihin meneminen oli kiellettyä koronaviruksen leviämisrikin vuoksi.

Päiväkotien avauduttua Norjassa on seuraavaksi vuorossa alakoulujen avaaminen nuorimmille oppilaille ensi viikon maanantaina.

Norjassa koronavirustartuntoja on varmistettu Worldometers-sivuston mukaan 7  103, ja 165 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Saksassa otettiin maanantaina ensi askeleita kohti normaalia päiväjärjestystä, kun pienet liikkeet saivat tietyissä osissa maata avata ovensa ensimmäistä kertaa kuukauteen. Alle 800 neliömetrin suuruisista liikkeistä suurin osa saa avata ovensa, kunhan ne pystyvät noudattamaan hygieniasäännöksiä.

Saksassa päättäjät ovat todenneet koronavirustilanteen olevan hallinnassa siinä määrin, että eri osavaltiot voivat alkaa purkaa rajoitteita asteittain. Suurimmat osavaltiot purkavat rajoitteita pieniä hitaammin.

Esimerkiksi koulujen on määrä aueta vaiheittaisesti 4. toukokuuta alkaen.

Maanantaina Saksassa oli varmistettu Worldometers-sivuston mukaan 145  743 koronatartuntaa ja 4  642 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta.

Lue lisää

Yleisötilaisuuksiin tulossa uusia lisärajoituksia – tiukennuksien listalla kuorolaulu ja kontaktilajit

Kiuru: Hallituksella vahva tahtotila toimia nopeasti, rajojen terveysturvallisuuden tehostaminen asialistalla

Sisätilojen yleisötilaisuuksiin pääkaupunkiseudulla enintään 20 ihmistä tai paikalla olevilla koronapassit, suosittaa koordinaatioryhmä

Koronaviruksen uusi omikron-munnos leviää maailmalla – Tanska epäilee kahta tartuntaa