Kotimaa

Ruotsissa kuoli pääsiäisviikolla enemmän ihmisiä kuin millään muulla viikolla 2000-luvulla

Erityisen paljon kuolleisuus on lisääntynyt Tukholman läänissä.
Ruotsissa ei ole asetettu yhtä tiukkoja rajoituksia kuin muissa maissa. Tukholmassa ihmiset nauttivat kevätauringosta ravintolan terassilla 26. huhtikuuta 2020.

Ruotsissa rekisteröitiin 6. huhtikuuta alkaneella viikolla enemmän kuolemia kuin millään muulla viikolla koko 2000-luvulla, kertoo maan tilastokeskus SCB. Pääsiäisviikolla kuoli kaikkiaan 2 505 ihmistä. Se on noin 150 enemmän kuin tähän saakka ykköstilaa pitäneellä viikolla 1 vuonna 2000.

Tämän kevään pääsiäisviikkoa edeltävä ja seuraava viikko (viikot 14 ja 16) asettuivat 2000-luvun kuolleisuustilastossa kolmannelle ja neljännelle sijalle.

Erityisen paljon kuolleisuus on lisääntynyt Tukholman läänissä. Siellä kuoli tämän vuoden viikoilla 14–16 noin kaksinkertainen määrä ihmisiä aiempien viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna.

Espanjassa on rekisteröity vuorokauden aikana 331 uutta koronaviruskuolemaa. Luku nousi edellisestä 43:lla, mutta viikonlopun jälkeiset luvut ovat normaalistikin korkeampia, kun rekisteröimättä jääneitä vainajia tilastoidaan.

Espanjassa on kuollut covid-19-tautiin jo yli 23  500 ihmistä, mikä on kolmanneksi eniten maailmassa Yhdysvaltojen ja Italian jälkeen.

Väkilukuun suhteutettuna Espanjassa on kuollut liki 500 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku on yli 30.

Lue lisää

Merivartiosto käännytti lähes sata ihmistä takaisin Viroon viime viikolla Helsingin satamassa

Oikeuskansleri on saanut useita kanteluita kuntavaalien siirtämisestä – käsittelee mahdollisesti kahta

Eduskunnan odotetaan päättävän tänään ravintoloiden sulkemisesta

"Vuoden tulos jää saamatta", huokaa Tahkon ravintoloitsija – hiihtolomien kävijämäärät hiipuneet jo ilman sulkua