Kotimaa

Ohisalo: Elvytystoimet voivat torjua ilmastonmuutosta – puoleiden vappujuhlat löydät verkosta

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toivoo uusia ratkaisuja, joilla ikäihmiset voivat turvallisesti tavata läheisiään.
Esimerkiksi useat puolueet järjestävät tänä vuonna vappujuhlan sijaan virtuaalivapun. Torstaina Taideyliopiston ylioppilaskunta lakitti Havis Amandan patsaan virtuaalitodellisuudessa. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Koronakriisin vuoksi käynnistettävät elvytystoimet voivat auttaa myös ilmastokriisin torjunnassa, sanoi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo vappupuheessaan.

Ohisalo kertoi esimerkkinä, että energiaremontit auttavat ihmisiä pienentämään lämmityskuluja ja osallistumaan ilmastotalkoisiin niin kerrostaloissa, rivitaloissa kuin omakotitaloissa. Vastaavasti rataverkon kehittäminen vähentää päästöjä ja helpottaa ihmisten liikkumista koko Suomessa, Ohisalo jatkoi.

"Me olemme jo koronakriisin yhteydessä osoittaneet, että pystymme yhteiskuntana päättäväisiin toimiin. Samaan on pystyttävä myös ilmastonmuutoksen torjunnassa", Ohisalo sanoi.

Ohisalo toisti viikkoa aiemmin vihreiden puoluevaltuustossa kertomansa näkemyksen siitä, että koronakriisi on korostanut tarvetta sosiaaliturvan uudistamiselle ja perustulon käyttöönotolle.

Automaattisesti maksettavan perustulon saamiseen ei vihreiden puheenjohtajan mukaan liity byrokratiaa, joka voisi myöskään ruuhkautua kriisitilanteessa.

"Olemme ottaneet askelia kohti perustuloa, esimerkiksi tarjoamalla myös yrittäjille työttömyysturvaa ja helpottamalla lomautettujen tilannetta niin, että lomautuksen aikana on mahdollista opiskella", Ohisalo perusteli vappupuheessaan.

Sisäministeri sanoi myös, että vaikka monet voivat koronakriisin keskellä tehdä etätöitä, perinteisesti töitä tekeville koronakriisi on ollut erityisen haastava. Poliisit, linja-autojen kuljettajat, kaupan kassat ja muut asiakkaitaan yhä kohtaavat ansaitsevat hänen mukaansa kiitoksemme. Erityisesti Ohisalo nosti esille hoitohenkilökunnan tekemän työn merkityksen.

"Kiitokseksi tästä työstä annoin sisäministerinä tällä viikolla suosituksen liputtaa vappuna koko maassa kaikkien koronan vastaisessa työssä toimivien kunniaksi."

Poliitikot ovat tänä vuonna pitäneet vappupuheitaan virtuaalisesti. Ohisalon puhe julkaistiin tallenteena vihreiden Facebook-sivulla.

Useat puolueet järjestävät tänä vuonna vappujuhlan sijaan virtuaalivapun.

Pääministeri Sanna Marin pitää oman vappupuheensa SDP:n Facebook-sivulla esitettävässä vappulähetyksessä. Vappulähetys kuvataan Käpylän työväentalolla Helsingissä.

Marinin lisäksi SDP:n virtuaalivapussa pitää vappupuheen myös puolueen puheenjohtaja Antti Rinne. Mukana tapahtumassa ovat perheen pienimpien iloksi Hevisaurus-yhtye sekä varttuneempia viihdyttämään saapuva muusikko Tuija Rantalainen.

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson toivoo uusia ratkaisuja, joilla ikäihmiset voivat turvallisesti tavata läheisiään.

"Sydämeni särkyy, kun ajattelen niitä vanhuksia, jotka eivät voi tavata lapsiaan ja lapsenlapsiaan palvelukodissa. Meidän on oltava luovia ja löydettävä turvallisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat sosiaalisia kontakteja", hän sanoo vappupuheessaan.

Henrikssonin mukaan erityisesti saattohoitoon pitäisi löytää keinoja tapaamisiin. Esimerkkeinä hän mainitsee rajatut lievityshoidon osastot ja turvalliset tilat.

"Myös vaikeissa olosuhteissa on jokaisella oltava oikeus arvokkaaseen loppuun läheistensä ympäröimänä."

Hallitus on kehottanut välttämään tarpeettomia vierailuja yli 70-vuotiaiden luona, jotta koronaviruksen leviäminen pystytään estämään.

SDP:n lisäksi hallituspuolueista ainakin vihreät ja vasemmistoliitto järjestävät omat virtuaalivappunsa vapunpäivänä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson pitää oman vappupuheensa puolueen suorassa vappulähetyksessä.

Vasemmistoliiton vappukarkeloiden musiikkipuolesta pitävät huolen Litku Klemetti ja Paleface sekä nouseva nuori artisti Lyyti. Lähetyksessä on mukana myös puolueen kansanedustajien vapputervehdyksiä.

Oppositiopuolue perussuomalaiset viettää myös virtuaalivappua. Puolueen YouTube-kanavalla kuullaan tänään vappupuheet muun muassa puheenjohtaja Jussi Halla-aholta sekä varapuheenjohtaja Riikka Purralta.

Myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah pitää oman vappupuheensa tänään. Hänen puheensa on katsottavissa vappuaamuna muun muassa kristillisdemokraattien Facebook-sivulta.

Osa puolueiden vapputervehdyksistä on kuultu jo eilen. Esimerkiksi oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esitti omat terveisensä puolueen Facebook-sivulla torstaina.

Myös hallituspuolue keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni piti oman puheensa jo vapunaattona puolueen ylläpitämän K-studion vapun erikoislähetyksessä.

Kulmunin puheeseen huipentuneessa vappuspesiaalissa olivat vieraana muiden muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen, hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahti ja aitajuoksija Oskari Mörö. Ohjelman viihdeosuudesta vastasi puolueen entinen kansanedustaja, muusikko Mikko Alatalo.

Keskustan kansanedustajat pitävät lisäksi vapunpäivänä omat puheensa alkuiltapäivästä omilla Facebook-sivuillaan.

Lue lisää

Työn juhlan jälkeen odottaa työn arki

Li Andersson ehdottaa kaikille suomalaisille satasen "elvytysseteliä" – Halla-aho kritisoi vappupuheessaan halpatuontia tiukoin sanoin

Viekkaudella ja vääryydellä

Vappupuhetta Itämeren ravinteista