Ravintoloiden sulkemishyvityksiä rukattiin valiokunnassa – oppositiossa kaivattiin enemmän rahaa - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Ravintoloiden sulkemishyvityksiä rukattiin valiokunnassa – oppositiossa kaivattiin enemmän rahaa

Kustannushyvitys maksetaan ilman hakemusta eikä hyvitystukea leikata automaattisesti, jos yritys on saanut koronakriisitukea myös ely-keskuksilta tai Business Finlandilta.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahden (oikealla) mukaan muutetun tukiesityksen kustannuksiksi arvioidaan noin 170 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Eduskunnan talousvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä, jonka nojalla ravintoloille korvataan niiden sulkemisesta aiheutuneita menetyksiä.

Mietinnössä hyvitysten perustana olevan myynnin alenemisen vertailuajankohtaa laajennettiin vain tammi–helmikuusta myös viime vuoden huhti–toukokuuhun, kumpi onkaan kullekin yritykselle parempi. Perustuslakivaliokunta piti eilen valmistuneessa lausunnossaan tätä edellytyksenä sille, että lakiesitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Työvoiman uudelleentyöllistämiseen tarkoitetussa tuessa otetaan palkattujen työntekijöiden lisäksi huomioon ravitsemisyrityksessä henkilöstövuokrausyritysten kautta työskennelleet työntekijät.

"Ravintoloiden kustannushyvitys on tarkoitus maksaa automaattisesti ilman hakemuksia, mutta uudelleentyöllistämisen tukea pitää hakea", kertoi talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.) tiedotustilaisuudessa.

Vartiaisen mukaan ravintoloille maksettavaa hyvitystukea ei automaattisesti leikata, jos yritys on saanut koronakriisitukea myös ely-keskuksilta tai Business Finlandilta. Tuet sovitetaan yhteen myöhempien tukipäätösten ja maksatusten yhteydessä.

"Business Finlandille tulee siis jälkikäteinen velvollisuus katsoa tuen saajan kanssa, että tuet eivät ole päällekkäisiä", Vartiainen sanoi.

Valiokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti (kesk.) kertoi, että muutetun tukiesityksen kustannuksiksi arvioidaan noin 170 miljoonaa euroa. Alkuperäisessä hallituksen esityksessä kustannusarvio sulkemishyvityksille ja uudelleentyöllistämistuelle oli yhteensä reilut 120 miljoonaa euroa.

Mietintö ei kuitenkaan syntynyt yksimielisesti, vaan siihen jättivät vastalauseensa sekä valiokunnan kokoomuslaiset että perussuomalaiset.

Kokoomuksen edustajien mielestä mietintöön kirjattu 15 prosentin korvaus menetetystä myynnistä on liian pieni suhteessa toteutuneisiin kuluihin, sulkutoimiin sekä ravintola-alan tilanteeseen niiden johdosta. Heidän mielestään hyvityksen olisi tullut olla 25–30 prosenttia joustamattomista kustannuksista.

Perussuomalaisten vastalauseessa ehdotettiin, että hyvitysprosenttia nostettaisiin 15:stä 20:een kaikenkokoisten ravintoloiden kohdalla ja että korvauksien 500  000 euron enimmäismäärästä luovuttaisiin. Vastalauseen mukaan on kohtuutonta, että yrityksen rakenne tai koko vaikuttaisi korvauksen määräytymiseen.

Molempien puolueiden vastalauseissa ehdotettiin myös keinovalikoimaan lisättäväksi arvonlisäverojen väliaikaista alentamista.

Kokoomuksen vastalauseessa kritisoitiin sitä, että suurien ravintoloiden saamaa suhteessa pienempää tukea ei perusteltu kunnolla. Hyvitysjärjestelmässä nähtiin myös mielivaltaa, koska esimerkiksi useaan erilliseen yhtiöön toimintansa jakanut saman omistajan ravintolatoiminta saa suuremman tuen kuin sellaisen, joka on pitänyt toiminnan yhdessä yhtiössä. Tämän kaiken nähtiin vääristävän kilpailua.

Kokoomus halusi myös pidentää työllistämistuen tarkasteluaikaa kolmesta kuukaudesta viiteen. Mietinnön mukaan tukea maksettaisiin 1  000 euroa jokaista sellaista työntekijää kohtaan, jolle yritys maksaa palkkaa vähintään 2  500 euroa kolmen kuukauden aikana kesäkuun alusta lukien. Kokoomuksen vastalauseessa kuitenkin arvioidaan, että koska ravintolayritykset tuskin pystyvät aloittamaan toimintaansa täysillä heti kesäkuun alussa, aikavälin pidentäminen toisi tukeen kaivattua joustoa.

Lue lisää

Hallitus esittää: Yksittäinen yhtiö voi saada uutta yritystukea puolen miljoonan euron edestä – oikeutetut toimialat selviävät vasta myöhemmin

Saksa hyväksyi uuden koronatukipaketin – 300 euroa lapsiperheille, arvonlisäveroa lasketaan

EKP:n odotetaan hyökkäävän koronataantumaa vastaan uudella elvytysohjelmalla

Ensimmäisen hakuviikon saldo: Maaseudun ja kalatalouden koronatukia on haettu ely-keskuksista noin 360