Pohjois- ja Etelä-Karjalassa koronatartuntoja asukaslukuun nähden vähiten – lähes kolme neljästä tartunnasta Uudellamaalla - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Kotimaa

Pohjois- ja Etelä-Karjalassa koronatartuntoja asukaslukuun nähden vähiten – lähes kolme neljästä tartunnasta Uudellamaalla

Lauantaina THL kertoi 50 uudesta todetusta tautitapauksesta.
Suomessa on perjantain jälkeen raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi THL lauantaina. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia on kevään aikana ollut Uudellamaalla lähes kolme kertaa niin paljon kuin muualla Suomessa yhteensä. Myös asukaslukuun suhteuttaen Uusimaa on kärsinyt koronaviruksesta eniten.

Seuraavina ovat Kainuu, Varsinais-Suomi ja Lappi, kun tautitapausten määrä suhteutetaan asukasmäärään. Sairastuneiden lukumäärä on kuitenkin Kainuussa ja Lapissa pieni verrattuna moniin muihin maakuntiin.

Luvut ilmenevät valtioneuvoston taustamuistiosta, joka liittyy ravintoloiden rajoitettuun aukioloon. Muistio on päivätty perjantaille, jolloin ravintoloiden aukiolosta ja siihen liittyvistä rajoituksista päätettiin eduskunnassa.

Lauantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi 50 uudesta todetusta tautitapauksesta. Kokonaismäärä on THL:n mukaan 6  826. Parantuneita on THL:n muutamien päivien takaisen arvion mukaan noin 5  400.

Uudellamaalla todettuja tautitapauksia oli THL:n mukaan lauantaina kertynyt kaikkiaan 4  971, mikä tarkoittaa noin 295:tä tautitapausta 100  000 asukasta kohti.

Toisella sijalla on Varsinais-Suomi, missä todettuja tartuntoja on valtioneuvoston muistion mukaan lähes 350. Tautitapauksia on kertynyt 100  000 asukasta kohti noin 72.

Lukumääräisesti kolmanneksi suurin tartuntamäärä on Pirkanmaalla, yli 260 todettua koronatartuntaa. Asukaslukuun suhteutettuna määrä on kuitenkin pienempi kuin Varsinais-Suomessa: noin 51 tautitapausta 100  000 asukasta kohti.

Lapissa todettuja koronavirustartuntoja on valtioneuvoston taustamuistion mukaan runsaat 70 eli lukumääräisesti vähemmän kuin useissa muissa maakunnissa.

Väkilukuun suhteutettuna tartunnan saaneiden osuus on kuitenkin Suomen mittakaavassa suurehko: noin 61 tartuntaa 100  000 asukasta kohti.

"Maakunnan alueella viruksen leviämisen riskiä lisää myös länsi- ja pohjoisrajan yli tapahtuva liikenne", muistiossa todetaan.

Välttämätön työmatkaliikenne Ruotsin ja Norjan rajojen yli on Lapissa ollut sallittua koronatilanteesta huolimatta. THL:n mukaan tautitapauksia on ollut väkilukuun nähden runsaasti etenkin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, joka sijaitsee Ruotsin rajaa vasten.

Kainuu sinnitteli maaliskuun lopulle asti viimeisenä Suomen maakuntana, jossa koronavirustartuntoja ei ollut todettu lainkaan.

Valtioneuvoston muistion mukaan tartuntoja oli kuitenkin perjantaihin mennessä kertynyt 66, mikä tarkoittaa noin 91:tä tartuntaa 100  000 asukasta kohti. Toukokuussa uusia tartuntoja on ollut Kainuussa vähän.

Manner-Suomen maakunnista lukumääräisesti vähiten koronatartuntoja on todettu Keski-Pohjanmaalla: muistion mukaan 19 tartuntaa. Myös väkilukuun suhteutettuna määrä on pieni, noin 25 tapausta 100  000 asukasta kohti.

Asukaslukuun nähden kaikkein vähimmällä ovat päässeet Pohjois- ja Etelä-Karjala. Todettuja tartuntoja 100  000 asukasta kohti on ollut Pohjois-Karjalassa noin 15 ja Etelä-Karjalassa noin 17. Kummassakin maakunnassa koronatapauksia on kevään mittaan todettu alle 25.

Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Kymenlaaksossa todettuja tartuntoja on 100  000 asukasta kohti 23–26. Pohjanmaan maakunnassa vastaava luku on noin 31 ja Pohjois-Pohjanmaalla noin 33. Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa tartuntoja on 100  000 asukasta kohti 51–55. Kanta-Hämeen vastaava luku on noin 64.

Yli puolessa Suomen maakunnista uusia koronavirustartuntoja todettiin toukokuun loppupuolella selvästi vähemmän kuin alkupuolella. Suunta on selvä etenkin siellä, missä tautitapauksia on ollut kevään aikana lukumääräisesti eniten eli Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Etelä-Savossa suunta oli kuitenkin päinvastainen: uusia todettuja tartuntoja oli toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla seitsemän, kun taas kuun alkupuoliskon tartuntamäärä jäi kolmeen.

Ahvenanmaalla rekisteröitiin yksi uusi koronavirustapaus toukokuun viimeisellä viikolla, kuun muilla viikoilla ei yhtään. Kaikkiaan Ahvenanmaalla on ollut noin 40 tartuntaa 100  000 asukasta kohti.

Pohjois-Karjalassa ja Satakunnassa ei toukokuun aikana ole vahvistettu yhtään uutta koronavirustartuntaa, ilmenee valtioneuvoston taustamuistiosta.

Lue lisää

Ukonilma riehui Pohjois-Karjalassa – salamat sytyttivät rakennuspaloja

Unto-myrsky piti pelastuslaitoksen kiireisenä: Kaatoi puita ja aiheutti sähkökatkoja Pohjois-Karjalassa

Suomessa on kirjattu 12 uutta koronavirustapausta

Suomessa todettu yksi uusi koronavirustartunta