Punkin purema voi aiheuttaa liha-allergian – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Punkin purema voi aiheuttaa liha-allergian – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Porvoolaisen Eva Kyrklundin oireita helpottaa ruokavalio.
Vesa Moilanen
Porvoolaisen Eva Kyrklundin diagnoosin saanti kesti vuosia.

Suomen luonnon vaarallisin eläin on punkki eli puutiainen, jos sanontaan on luottaminen. Pikkuruisen puutiaisen viheliäisyyttä ei ainakaan vähennä se, että punkin puremasta voi saada borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen ohella myös liha-allergian.

Moni pitää liharavinnosta niin paljon, että liha-allergia saattaa kuulostaa jo ajatuksena painajaismaiselta.

Syntytavaltaan erikoinen liha-allergia, alpha-gal-yliherkkyys, on onneksi harvinainen.

"Tosin täytyy sanoa, että tätä liha-allergiaa ei osata aina tunnistaa. Ruotsissa on löydetty muutama sata potilasta. Voisi olettaa, että yliherkkyyteen sairastuneita olisi väkiluku huomioon ottaen Suomessa satakunta", arvioi lastenallergologian erikoislääkäri, professori Mika Mäkelä.

Todettuja tapauksia on Suomessa tällä erää vain jokusia. Koko tautikin tunnistettiin maailman mitassa vasta noin vuosikymmen sitten.

Mäkelä kertoo, että punkin puremasta alkunsa saanut allergia pakottaa jättämään punaisen lihan pois ruokavaliosta. Kokonaan kasvisruokaan ei kuitenkaan täydy siirtyä.

"Vaalea liha, kuten kana, tai kala ei allergisia oireita tässä sairaudessa aiheuta. Liha-allergian oireita ovat esimerkiksi nokkosihottuma, pahoinvointi ja oksentelu. Myös hengitystieoireet ovat mahdollisia."

Tyypillistä on professorin mukaan se, että oireet alkavat ruokailun jälkeen viiveellä, jokusen tunnin päästä. Tämä johtuu siitä, että liha ei ala sulaa vatsassa kovin nopeasti.

Allergian syy on ero kädellisten ja muiden nisäkkäiden välillä. Ihmisillä ja muilla kädellisillä ei ole elimistössään alfa-gal-sokeria.

"Kun punkki imee verta muiden lajien nisäkkäästä, se saa suolistoonsa alfa-galia. Jos punkki sen jälkeen puree ihmistä, sen syljen mukana tai suoraan punkista voi siirtyä ihmiselle vierasta sokeria elimistöömme."

Mäkelän mukaan on onneksi niin, että allergia ei useimmilla ihmisillä näytä puhkeavan, vaikka altistuminen tapahtuisi. Joillekin niin kuitenkin käy.

Pahimmillaan liha-allergian on väitetty aiheuttavan yliherkkyyden kaikkia nisäkäsperäisiä tuotteita kohtaan, pihveistä jopa lääkkeiden gelatiinikuoriin asti.

Suomessa eräs harvoista, joilla liha-allergia on todettu, on porvoolainen Eva Kyrklund. Hänen kokemuksensa vahvistavat Mäkelän arvion siitä, että sairautta ei osata aina tunnistaa: diagnoosin saaminen oli Kyrklundille pitkä ja kivinenkin tie.

"Olettaisin saaneeni punkinpureman syksyllä 2011, koska oireita alkoi tulla seuraavana talvena. Tässä on ollut sitten kädenvääntöä terveydenhuollon kanssa. Lopulta marraskuussa 2019 sain verikokeessa positiivisen tuloksen liha-allergian vasta-aineista."

Kyrklundilla on koiria, joten hänen mukaansa punkkejakin on siksi kotiin tullut.

"Uskon saaneeni punkinpuremia täällä kotimaassa. En ole ulkomailla sillä tavalla liikkunut luonnossa", hän lisää.

Kyrklundin mukaan usea lääkäri on ollut hänen sairautensa kanssa ymmällään.

"Muutama lääkäri myönsi, ettei ole liha-allergiasta kuullutkaan. En oleta, että lääkärit osaavat kaiken, mutta verikoe pitäisi ymmärtää tehdä."

Kun sairaus tunnistettiin, oireiden ehkäisy on Kyrklundin mukaan nyt helpottunut ruokavaliolla. Lisäksi diagnoosi on auttanut mielialaan: enää hän ei joudu pohtimaan, mistä on kyse tai vaikkapa sitä, olettaako lääkäri hänen olevan luulosairas.

Mika Mäkelä kertoo, että ruokavalion ohella liha-allergiaa hoidetaan antihistamiinilla.

"Myös adrenaliini-injektori on tarpeen silloin, jos potilaalla voi ilmetä anafylaksia, vakava allerginen reaktio."

Professori ei lähde suoraan arvioimaan sitä, onko punkin aiheuttama liha-allergia yleistymässä Suomessa.

Mäkelän mukaan yhtä kaikki vaikuttaa siltä, että punkkien määrä on eri puolilla maailmaa kasvamassa.

"Suomessakin punkin puremia oli vielä 1980-luvun lopulla lähinnä etelässä ja saaristoissa. Nyt punkkeja löytyy helposti Oulun korkeudelle asti. Punkkien levittämät sairaudet eivät varmasti ole ainakaan vähenemässä."

Lue lisää

Vankila- ja varuskuntaruuan kotimaisuusaste sama

Ruoan verkkokaupan hurja kasvu ei ole jäämässä vain hetken huumaksi – suomalaisilla verkkokaupoilla jopa satojen prosenttien kasvua

Olet varmaan kuullut karjalanpiirakoista ja kalakukosta, mutta tiedätkö mitä on juustokeitto?

Aarre: Villiruokakursseja vetävä kokki Jouni Toivanen kertoo, mitkä kaksi asiaa jokaisen villivihanneksia keräävän pitää muistaa – ”Haluan, että jokainen kotikokki löytäisi villiyrtit”