Kotimaa

Suomen suurin terassi keräsi yli 20 000 kävijää Helsingissä – Nyt pienpanimoijen terassi jatkaa kiertuettaan muihin kaupunkeihin

Kahdettakymmenenen vuoden ajan järjestetty suuri pop-up olutterassi onnistui erinomaisesti. Terassista kävi nauttimassa yli 20 000 kävijää. Nyt olutkaravaani jatkaa matkaansa kohti pohjoista.
Riitta Mustonen
SOPP olutfestareilla pääsee maistelemaan pienpanimoiden oluita ja muita tuotteita. Seuraavaksi olutkaravaani suuntaa Lahteen.

Suomen suurin pop up -olutterassi Suuret Oluet - Pienet Panimot (SOPP) toteutettiin Helsingissä 21.–25.7. ja 28.7.–1.8. Tapahtuma järjestettiin aiempia vuosia pienempänä, mutta silti vierailijoita oli yli 20 000.

Tapahtumassa tuotteitaan esittelivät ja myivät kerralla kymmenkunta pienpanimoa. Tapahtuman välipäivinä pienpanimot vaihtuivat uusiin. Oluiden lisäksi pienpanimot tarjosivat alkoholittomia juomia ja kotimaista ruokaa.

”Jonoja syntyi luonnollisesti, mutta pöydissä oli hyvin tilaa. Tunnelma oli rento ja hilpeä, kuten oluttapahtumaan kuuluukin”, SOPP:in järjestäjä Pekka Kääriäinen kiittelee.

Koronapandemia iski ankarasti juoma- ja ravintola-alaan, joten SOPP tapahtuma halusi tarjota mahdollisuuden pienille kotimaisille yrityksille maistattaa ja myydä tuotteitaan. Tapahtuma haluttiin järjestää mahdollisimman lähellä asiakkaita.

”Saamamme palautteen perusteella onnistuimme siinä erinomaisesti, sillä kauppa kävi hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Pienpanimo-olut on iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka kokoaa ihmisiä yhteen. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa”, Kääriäinen kertoo.

Suuret Oluet -Pienet Panimot -oluttapahtumien järjestelyistä vastaa 35-vuotisjuhliaan viettävä hämeenlinnalainen Lammin Sahti Oy. Perheyrityksen perustaja Kääriäinen kertoo, että juhlavuosi menee työn merkeissä. SOPP-festivaali järjestetään loppukesän ja alkavan syksyn aikana vielä neljässä kaupungissa eri puolilla maata

”Suuret Oluet -Pienet Panimot sai alkunsa lähes 20 vuotta sitten Lahden satamasta, jossa avaamme tapahtuman jo alkavalla viikolla eli tulevana torstaina 6. elokuuta. SOPP Lahti on kolmipäiväinen eli tapahtumapäivät ovat torstai, perjantai ja lauantai. Sen jälkeen suuntaamme vielä Turkuun, Ouluun ja Tampereelle”, Kääriäinen sanoo.

Lahdessa SOPP piti järjestää heinäkuun alussa, mutta koronarajoitusten vuoksi se siirtyi elokuun alkuun. Festivaalille ennakkoon ostetut liput kelpaavat sellaisenaan lippua vastaavana viikonpäivänä.

Lahden SOPP:ssa on mukana kolmetoista panimoa. Alueelle on vapaa pääsy klo 18:aan asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 12 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää tapahtumalasin. Pöytiä voi varata ennakkoon Tiketin kautta.

Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta. Mikäli viranomaiset muuttavat määräyksiään, SOPP elää niiden mukaisesti.

”Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta ja narikkapalvelut. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme suuretoluet.fi”, Kääriäinen perustelee.

SOPP-kiertueen loppukesän paikkakunnat ja tapahtumapäivät

Lahti, satama, torstai–lauantai 6.–8.8.

Turku, Mannerheiminpuisto (Mikaelinpuisto), torstai–lauantai 13.–15.8

Oulu, kauppatori, torstai–lauantai 27.–29.8

Tampere, Ratinanniemen festivaalipuisto torstai–lauantai 10.–12.9.

Lue lisää

Työtapaturma vei Iiro Heikkilältä käden, mutta rohkaisi myös toteuttamaan suuren unelman – pienpanimon oluet saavat makunsa mummolan raparpereista ja avomaankurkuista

Panimoliiton uusi toimitusjohtaja ajaa peuroja ja viihtyy baareissa: "Olen aina ollut pubi-ihminen"

Maistuisiko olut puupohjaisesta pullosta? Carlsberg on etsinyt vuosia vaihtoehtoa lasille ja alumiinille – nyt kehitystyö on pääsemässä vihdoin testaukseen

Mikko Kärnä haluaa poistaa alle 5,5 -prosenttisilta oluilta alkoholiveron: "Suomen ensimmäiset panimot perustettiin aikanaan juoppouden poistamiseksi"