Kotimaa

Sisäministeri Ohisalo suositteli Twitterissä maskin käyttöä

STM:stä on aiemmin kerrottu virallisen maskisuosituksen tulevan ensi viikolla, jos sille on tarvetta.
Ohisalo tviittasi, maskia "on hyvä käyttää ja saa käyttää". Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) suositteli sunnuntaina iltapäivällä Twitterissä kasvomaskin käyttämistä paikoissa, joissa ei voi pitää etäisyyttä muihin ihmisiin.

Tviitissään Ohisalo kirjoittaa, että tällaisissa paikoissa maskia "on hyvä käyttää ja saa käyttää".

Ministerin suusta suositus on yllättävä, sillä hallitus ei ole toistaiseksi antanut virallista suositusta maskien käyttämisestä. Hän jatkoi, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL "palaavat viralliseen suositukseen".

Ohisalon tviitti oli vastaus aikaisempaan keskusteluun, jossa hän kehotti lomilta arkeen palaavia huolehtimaan välimatkoista ja käsihygieniasta.

STM:stä on aiemmin kerrottu virallisen maskisuosituksen tulevan ensi viikolla, jos sille on tarvetta.

Lue lisää

Mielipide: Kokoomuksessa maataloudesta puhuvat vain pääkaupunkiseudun kansanedustajat – he kilpailevat vihreiden kanssa siitä, kuka sanoo ilkeämmin maanviljelijöistä

Porvaripuolueet ovat hylänneet ruuan tuottajat

Marin sai pyytämänsä selvityksen THL:n pääjohtajalta – asia on pääministerin mukaan loppuun käsitelty

Pääministeri Marin haluaa Tervahaudalta kirjallisen selvityksen THL:n kannasta maskisuositukseen – "Onko hallitukselle esitelty asia virheellisesti?"