Kotimaa

Eduskunnan koronajohtoryhmä päättää ensi viikolla, kuinka syksyn eduskuntatyö jatkuu

Etä-äänestämisen mahdollistava tekniikka yhä alkutekijöissään.
Vesa Moilanen
Eduskunnan etä-äänestyksen tekniset ratkaisut ovat syyskuussa vasta alku- ja kokeiluvaiheessa.

Suunnitelma eduskunnan paluusta etätöistä lähitöihin on laadittu, mutta koronajohtoryhmän harkittavaksi jää, käynnistetäänkö suunnitelma heti alkusyksystä vai myöhemmin, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo STT:lle sähköpostitse.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi Twitterissä viime perjantaina, että eduskunnan koronajohtoryhmä kokoontuu ensi tiistaina linjaamaan siitä, millaisin järjestelyin istuntokausi aloitetaan syyskuun alussa.

"Eduskunnan toimintakyky turvataan kaikissa olosuhteissa", Vehviläinen kirjoitti.

Kokouksessa päätetään Rauhion mukaan myös suojatoimenpiteiden päivityksestä, joka tarkoittanee kannanottoa kasvomaskien käyttöön.

Eduskunnan etä-äänestyksen tekniset ratkaisut saataneen valmiiksi tänä vuonna, mutta syyskuussa ne ovat Rauhion mukaan vasta alku- ja kokeiluvaiheessa.

Lue lisää

Pitääkö työnantajan ärähtää, jotta etätyöläiset palaavat työpaikoille?

Selvitys: Valtaosa työikäisistä ei tehnyt keväällä lainkaan etätöitä

Kokoomus edistäisi monipaikkaisuutta jakamatta kunnallisveron tuottoa: "Jo nyt mökkikunnilla kyläkaupat ja muut lähipalvelut heräävät eloon mökkiläisten saapuessa"

Moilasten perhe viettää mökillään niin paljon aikaa, että Espoon-koti on alkanut tuntua mökiltä