Kotimaa

Koronavilkku-sovellus ladattu ainakin 220  000 puhelimeen – "Koronaviruksen torjunta ja ennaltaehkäisy on kokonaisuus, jossa jokainen palikka tarvitaan"

Koronavilkusta toivotaan apua erityisesti niihin tilanteisiin, joissa tartunnan saanut ei enää muista tai tiedä, kenen kanssa on ollut tekemisissä.
Koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-sovellus tuli Applen ja Googlen sovelluskauppoihin ladattavaksi aamulla ennen puoltapäivää. LEHTIKUVA

Tänään sovelluskauppoihin saapunut Koronavilkku-sovellus on ladattu jo ainakin 220 000 puhelimeen, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho Twitterissä hieman ennen kello viittä iltapäivällä. Koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettu Koronavilkku-sovellus tuli Applen ja Googlen sovelluskauppoihin ladattavaksi aamulla ennen puoltapäivää.

Koronavilkku-sovelluksella halutaan tukea koronaviruksen torjunnassa jo entuudestaan käytössä olevia keinoja, sanoi THL:n johtaja Mika Salminen päivällä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

"Koronaviruksen torjunta ja ennaltaehkäisy on kokonaisuus, jossa jokainen palikka tarvitaan", Salminen sanoi.

Koronavilkusta toivotaan apua erityisesti niihin tilanteisiin, joissa tartunnan saanut ei enää muista tai tiedä, kenen kanssa on ollut tekemisissä. Hyötyä siitä odotetaan olevan myös olosuhteissa, joissa turvavälien pitäminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

Sovelluksella pyritään ensisijaisesti tunnistamaan ja katkaisemaan tartuntaketjuja. Sen tarkoitus ei kuitenkaan ole korvata esimerkiksi jo käytössä olevia hygienia- ja turvaväliohjeistuksia.

Tiedotustilaisuudessa myös puhuneen STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan Koronavilkku täydentää jo käytössä olevia koronavirukselle mahdollisesti altistuneiden jäljityskeinoja. Kun ihmiset saavat sovelluksen kautta hälytyksen mahdollisesta altistumisesta, he osaavat tarkkailla mahdollisia oireitaan ja hakeutua tarvittaessa koronavirustestiin.

STM ja THL korostavat, että sovelluksen laaja käyttöönotto olisi tärkeää. Näin mahdollisimman suuri joukko hyötyisi sen tarjoamasta avusta tartuntaketjujen selvittämisessä.

Koronavilkku näyttääkin jo ensimmäisinä tunteinaan saavuttaneen jo viidesosan sille asetetusta lataajatavoitteesta. Tavoitteena on, että ensimmäisen kuukauden aikana Koronavilkun ottaisi käyttöön miljoona suomalaista.

THL:n Yrttiaho arveli, että ensimmäisen kokonaisen vuorokauden latausmääristä kerrotaan jo huomenna.

Varhilan mukaan sovelluksen käyttöönotto tuo lisäpainetta myös jo paikoitellen ruuhkautuneille koronaviruksen testauspaikoille, jos ja kun ihmiset mahdollisesta altistuksesta hälytyksen saatuaan hakeutuvat testaukseen. Testauksen kapasiteettia nostetaan Varhilan mukaan edelleen.

Myös jäljittäjiä tarvitaan Varhilan arvion mukaan entistä enemmän sovelluksen käyttöönoton jälkeen.

"Jäljittämistyötehtävät todennäköisesti vain lisääntyvät terveydenhuollossa, mikäli – kuten toivomme – mahdollisimman moni tämän vilkun ottaa käyttöön."

Koronavilkku tunnistaa toistensa läheisyydessä olleet puhelinlaitteet ja ilmoittaa altistuneille, jos jollain käyttäjistä todetaan koronavirustartunta. Sovellus ei kuitenkaan kerro mistä, milloin ja keneltä tartunnan olisi voinut saada.

Tietoja henkilöstä tai laitteen sijainnista ei tallenneta, vaan lähekkäin olevat puhelinlaitteet vaihtavat keskenään ainoastaan numerotunnisteita. Sovelluksen käyttäminen vaatii puhelimen bluetooth-yhteyden pitämistä päällä.

Kun sovellusta käyttävä ihminen saa positiivisen koronatestituloksen, hän saa terveydenhuollosta tarkistuskoodin, jonka syöttää sovellukseen. Tämän jälkeen tartunnalle altistuneet henkilöt saavat tiedon asiasta.

Koronavilkun kehitti kilpailutuksen tuloksena teknologiayritys Solita. Taustalla toimivan järjestelmän on toteuttanut Kela.

Sovelluksen löytää sovelluskaupoista tai suoralla latauslinkillä osoitteesta koronavilkku.fi.

STM:n Varhilan mukaan tulevaisuudessa EU:n alueella käytössä olevat koronasovellukset voitaisiin mahdollisesti sovittaa yhteen, jolloin suomalaissovellus toimisi myös unionin alueella matkustettaessa. Varhilan mukaan erilaisia koronasovelluksia käyttäviä jäsenmaita on tällä hetkellä kymmenkunta ja lisää on tulossa.

"Tarpeetonta matkustamista tulee edelleen välttää, mutta kun se kaikissa tilanteissa ei ole mahdollista, niin on äärettömän hyvä, jos EU:n puitteissa saamme yhteisen sovelluksen käyttöön", Varhila sanoi.

Varhila kuitenkin tähdensi, että työ on vasta alkutekijöissään eikä yhteistä lainsäädäntöpohjaa ole vielä valmiina.

Lue lisää

THL: Suomessa on raportoitu 131 uutta koronavirustartuntaa, sairaalassa nyt 62 ihmistä

"Sosiaalinen eristyminen ja läheisyyden puute voi tappaa kauan ennen kuolinpäivää"

Miten Koronavilkku kertoo altistuksesta, mitä sen jälkeen pitää tehdä ja mikä on avainosuma? Tässä vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin sovelluksesta

Korona ei ole juuri näkynyt maaseudun yritysrahoituksessa – rahoitusta haettu lähes tavanomaiseen malliin