Suomessa 98 uutta koronavirustartuntaa – tapaukset jakautuvat kymmenen päivän ajalle - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Suomessa 98 uutta koronavirustartuntaa – tapaukset jakautuvat kymmenen päivän ajalle

Positiivisten tekstitulosten osuus nousussa.
Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 539, kertoo THL. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Suomessa on raportoitu tänään 98 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

THL tilastoi tapaukset näytteenottopäivän mukaan. Tänään kerrotut 98 tapausta jakaantuvat THL:n tiedotteen mukaan kymmenen päivän ajalle, ja niistä 41 liittyy jo tiedossa olleeseen, lahtelaisesta ravintolasta lähteneeseen tartuntaketjuun. Näistä tartunnoista 18 on todettu Lahdessa ja 23 muualla Päijät-Hämeen alueella.

Myös toinen jo tunnettu tartuntaketju vaikutti merkittävästi tämän päivän lukuun, sillä 98 raportoidusta tapauksesta 26 oli Keski-Suomesta. Näistä suuri osa kuului tartuntaketjuun, joka sai alkunsa syyskuun alussa järjestetystä yksityistilaisuudesta.

THL:n tilastointitavalla viimeiselle kahdelle viikolle osuu kaikkiaan 539 tartuntaa. Jos tartunnat sen sijaan tilastoidaan sille päivälle, jolloin THL niistä ilmoittaa, tartuntoja osuu viimeiselle 14 päivälle kaikkiaan 583. Jälkimmäisellä laskutavalla tartuntojen määrä viimeisen kahden viikon aikana on kasvanut edelliseltä vastaavalta ajanjaksolta 217:llä.

Eilen uusia tartuntoja raportoitiin 47. Kaikkiaan Suomessa on nyt todettu 8  725 koronavirustartuntaa.

THL tiedotti maanantaina kahdesta uudesta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvästä kuolemantapauksesta. Koronakuolemia on nyt yhteensä 339.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi oli maanantaina kymmenen ihmistä, joista kolme tehohoidossa. Sairaala- ja tehohoidossa olevien määrä nousi kumpikin kahdella viime perjantain luvuista.

Uusien koronatartuntojen ilmaantuvuus oli THL:n mukaan viimeisten kahden viikon aikana 9,8 tapausta 100  000:ta asukasta kohti, kun vastaava edellisten 14 päivän luku oli 6,6 todettua tartuntaa per 100  000 asukasta. THL:n mukaan positiivisten testitulosten osuus on noussut 0,2:sta 0,5 prosenttiin.

Mänttä-Vilppulan kaupungissa on todettu 11 koronavirustartuntaa Punatulkun palvelukeskuksen Harjupeipon kuntoutusosastolla, Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan. Kaksi tartunnan saaneista on keskuksen työntekijöitä, loput yhdeksän ovat keskuksen nykyisiä tai sieltä jo kotiutuneita asukkaita.

Kaikilta asukkailta ja työntekijöiltä on otettu koronavirusnäytteet, ja sairastuneet on eristetty. Tartunnan lähdettä ei tällä hetkellä ole tiedossa.

Hämeenlinnassa puolestaan on todettu toistaiseksi yksi koronatartunta Mainiokoti Larin Kyöstin hoivakodissa, Kanta-Hämeen keskussairaalasta kerrotaan. Tartunnan saanut iäkäs potilas on nyt sairaalahoidossa. Tartunnan lähde ei toistaiseksi ole tiedossa.

Tartunta todettiin eilen maanantaina, ja hoivakodin asukkaat sekä henkilökunta on määrä testata tänään. Kaikkiaan asukkaita on 35.

Venäjältä Suomeen linja-autossa matkustaneella on todettu koronatartunta, kertoo THL. Linja-auto lähti Pietarista tiistaina 8. syyskuuta ja saapui Suomen puolella Haminaan. Matkustaja oli saanut ensimmäiset oireensa päivä Suomeen saapumisen jälkeen.

Bussissa oli 51 matkustajaa, joista 32:n yhteystiedot on toistaiseksi saatu selville ja loppuja selvitellään parhaillaan. Viranomaiset ottavat yhteyttä altistuneisiin.

THL painottaa, ettei Venäjällä matkailua tai sieltä Suomeen tulemista tällä hetkellä suositella, sillä Venäjän koronatilanne on Suomen vastaavaa huonompi.

Lue lisää

THL: Uusia koronavirustartuntoja on todettu 105 – kahden viikon tartuntojen määrä yli kaksinkertaistui edeltäneestä kahden viikon jaksosta

THL: Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskia suositellaan lukioissa ja ammattikouluissa

THL: Kasvomaskin käyttöä suositellaan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa

Ilmaantuvuusluvuissa iso muutos – koronatartunnat ryöpsähtivät uusille kymmenille näissä sairaanhoitopiireissä