Kotimaa

Suojatie ei ole vieläkään nimensä veroinen, poliisi varoittaa

Suojatieonnettomuuksia sattuu etenkin lapsille ja iäkkäille ihmisille.
Jaana Kankaanpää
Poliisi on valvonut tällä viikolla tehostetusti suojateiden käyttöä.

Poliisi on valvonut tällä viikolla tehostetusti liikennettä. Erityistä huomiota on kiinnitetty suojatiesääntöjen noudattamiseen sekä turvavöiden ja kännyköiden käyttöön.

Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä on kuollut keskimäärin 22 ja loukkaantunut lähes 400 jalankulkijaa vuodessa. Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista joka kolmastoista oli jalankulkija.

Jalankulkijoiden loukkaantumiset keskittyvät taajamiin. Myös kuolemaan johtaneista jalankulkijaonnettomuuksista yli puolet tapahtuu taajamissa.

Poliisin mukaan jalankulkuonnettomuuksissa on näkyvissä toivoa paremmasta. Viime vuonna jalankulkijoita kuoli vain 12, mikä on vähiten koko liikenneonnettomuuksien tutkintahistorian aikana.

"Tästä huolimatta suojatie ei vieläkään ole nimensä veroinen. Uhreista joka viides menehtyi suojatiellä. Lisäksi jalankulkijoiden loukkaantumisista yli puolet tapahtui suojatiellä", poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Kaikkein vaarallisin paikka suojatie on iäkkäille ihmisille ja lapsille.

Suojatiellä menehtyneistä jalankulkijoista puolet ja loukkaantuneista kolmannes oli 65-vuotiaita tai iäkkäämpiä. Reilu neljännes loukkaantumisista tapahtui lapsille tai nuorille.

Kallio muistuttaa, että kesäkuussa voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä suojatiesääntöön tuli tiukennuksia ajoneuvojen kuljettajille.

Nyt suojatietä lähestyttäessä ajoneuvon kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta ja valmistauduttava antamaan jalankulkijoille esteetön kulku suojatiellä sovittamalla ajonopeus riittävän alhaiseksi.

Suojatieonnettomuudet tapahtuvat usein monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Suurin yksittäinen syy vaaratilanteille tai onnettomuuksille on useimmiten se, ettei ajoneuvon kuljettaja sisäistä suojatien merkitystä ja omaa velvollisuuttaan lähestyessään suojatietä.

Lain mukaan suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille.

"Tässä kohtaa on liikennekulttuurissamme vielä iso parantamisen paikka. Monesti jalankulkijat eivät saa esteetöntä kulkua suojatielle, vaan joutuvat odottamaan suojatien edessä", Kallio sanoo.

"Onnettomuusriskiä kasvattaa lisäksi se, että ajoneuvon kuljettajan keskittyminen ajamiseen ja ympäristön sekä muun liikenteen seuraamiseen voi herpaantua", Kallio jatkaa.

Tyypillisimmin tarkkaamattomuus johtuu puhelimen käytöstä ajon aikana. Euroopan komission arvion mukaan tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.

Lue lisää

Sudet tappoivat metsästyskoiran ja useita kanoja Pieksämäellä – poliisi antoi karkotusmääräyksen

Vasemmistoliiton kansanedustaja on huolissaan syrjäseutujen poliisien riittävyydestä – näkee ristiriidan hallitusohjelman ja palveluiden keskittämisen välillä

Poliisin kaasusumutteen käytöstä Elokapina-mielenosoituksessa aloitetaan esitutkinta

Poliisihallitus: Poliisin toimintaa Elokapina-mielenosoituksessa tulee arvioida kokonaisuutena