Kotimaa

Osa koululaisista viettää nyt syyslomaviikkoa – THL muistuttelee koronaturvallisuudesta

Koronavirusta on levinnyt ruskaretkiltä eri puolille Suomea palanneiden mukana.
Koulujen syyslomat ajoittuvat tälle ja ensi viikolle. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Koulujen syyslomaa vietetään tällä ja ensi viikolla. Joissakin kouluissa syysloma ei kestä kokonaista viikkoa.

Maakuntien pääkaupungeista esimerkiksi Helsingin suomenkieliset koululaiset sekä Tampereen, Turun, Rovaniemen ja Jyväskylän koululaiset lomailevat tällä viikolla. Esimerkiksi Kotkassa, Lahdessa ja Lappeenrannassa lomaa odotellaan vielä ensi viikkoon.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) muistutteli viime viikolla turvavälien tärkeydestä syysloman tuoksinassa. THL:n mukaan ruskaretkiltä eri puolille Suomea palanneiden mukana levinneet tartunnat ovat esimerkki siitä, kuinka koronavirus voi levitä alueille, joilla sitä ei ole hetkeen ilmennyt.

THL korosti maskin käyttämisen tärkeyttä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa riittävää etäisyyttä ei ole mahdollista pitää.

Lisäksi THL ohjeistaa esimerkiksi lataamaan Koronavilkku-sovelluksen puhelimeen ja noudattamaan aina yrittäjien laatimia ohjeita henkilörajoitusten ja hygieniatoimien osalta.

Lue lisää

Jos yötaivaalta ei osaa katsoa tähtiä tai revontulia ja pimeys pelottaa, kannattaa pysyä katuvalojen lähellä

Suomessa 283 uutta koronatartuntaa, kuusi kuolemaa ja yli 170 potilasta sairaalahoidossa

Yhdysvalloissa yli 13 miljoonaa koronatartuntaa – Media: Sairaaloissa itsekin koronapositiiviset hoitajat ja lääkärit joutuvat jatkamaan töissä

Kymenlaakso on siirtynyt koronatilanteessa leviämisvaiheeseen, tiukkenevista rajoituksista kerrotaan tiistaina