Kotimaa

Koronavirustilanteesta nousi vakavaa huolta EU-huippukokouksessa – Marin kehotti pitämään kynnyksen fyysisiin kokouksiin riittävän korkealla

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen joutui poistumaan paikalta kesken kaiken saatuaan tiedon korona-altistumisesta.
Saksan liittokansleri Angela Merkel kommentoi yöllä kokouspäivän jälkeen, että kompromisseja vaaditaan Britannialta ja EU:lta. LEHTIKUVA / AFP

EU-huippukokous jatkuu tänään Brysselissä ja EU-maiden johtajat keskustelevat unionin ulkosuhteista. Asialistalla ovat erityisesti EU:n suhteet Afrikkaan, mutta itäisen Välimeren jännittyneen tilanteen ja Turkki-suhteen odotetaan nousevan vähintään keskustelunaiheeksi.

Huippukokouksen ensimmäinen päivä venyi torstaina paikallista aikaa keskiyöhön, eli Suomen aikaa perjantain aamuyhteen.

Myöhäisillan tunteina johtajat puivat Euroopan jälleen synkentyvää koronavirustilannetta, ja sen todettiin herättävän vakavaa huolta.

Epidemiatilanteen viime aikojen nopeasta huonontumisesta huolimatta EU-johtajat ovat kokoontuneet kahdeksi päiväksi kasvokkain Brysseliin. Huippukokouksessa noudatetaan tiukkoja varotoimia.

Suomen valtuuskuntaan kuuluva eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoi eilen, että Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) ja Tanskan pääministeri Mette Frederiksen vetosivat jo kokouksen alkupuolella Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaan Charles Micheliin, että kynnys fyysisiin kokoontumisiin pidettäisiin riittävän korkealla ja tarvittaessa johtajat voisivat kokoustaa videoyhteydellä.

Koronatilanne näkyi kokouksessa myös niin, että EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen joutui poistumaan paikalta kesken kaiken saatuaan tiedon korona-altistumisesta.

Huippukokouksessa on puhuttu muistakin merkittävistä aiheista. Eilinen alkoi Britannia-kauppaneuvottelujen läpikäynnillä. EU-maiden johtajat vaativat Britanniaa tekemään tarvittavat liikkeet, jotta sopu neuvotteluissa uudesta suhteesta tulisi mahdolliseksi.

Britannian pääneuvottelija David Frost otti terveiset happamasti vastaan. Frost piti yllättävänä, että kaikkia liikahduksia odotetaan Britannian puolelta.

"Se on epätavallinen lähestymistapa neuvottelujen käymiseen", Frost kirjoitti illalla Twitterissä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kommentoi yöllä kokouspäivän jälkeen, että kompromisseja kyllä vaaditaan kummaltakin osapuolelta.

"Olemme pyytäneet Britanniaa jatkamaan kompromissivalmiutta sopimuksen saavuttamiseksi. Tietenkin tämä tarkoittaa myös sitä, että meidän on tehtävä kompromisseja", Merkel sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Britannian pääministerin Boris Johnsonin odotetaan päättävän tänään, millaisia askelia Britannia ottaa seuraavaksi. Aiemmin Johnson oli pitänyt eilistä eli lokakuun puoliväliä takarajana sille, että kauppasopimuksesta pitäisi päästä sopuun.

EU:n näkemyksen mukaan neuvotteluaikaa olisi vielä. EU:n pääneuvottelija Michel Barnier sanoi olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja ensi viikolla.

EU-maiden johtajat löysivät illalla myös yhteisymmärryksen siitä, että EU:n ilmastotavoitetta vuodelle 2030 on kiristettävä. Auki jäi, kuinka kunnianhimoiseksi tavoite viritetään.

Johtajat aikovat palata tarkempaan päästövähennystavoitteeseen vasta joulukuun huippukokouksessa.

EU:n nykyinen vuoden 2030 päästövähennystavoite on 40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon. EU-komissio on esittänyt, että tavoitetta kiristettäisiin vähintään 55 prosenttiin. Suomi ja ainakin kymmenen muuta jäsenmaata ovat kertoneet tukevansa komission kantaa.

Euroopan parlamentti on omalla tahollaan vaatinut vielä tiukempaa kiristystä ja tavoitteen nostamista 60 prosenttiin.

Lue lisää

Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

Belgiassa, Venäjällä ja Ukrainassa rikottiin koronatartuntojen ennätyksiä

IFK Mariehamnin uudet tartunnat saivat puhelimen tuuttaamaan varattua

"Politiikalta sain enemmän kuin uskalsin odottaa" – ex-puolustusministeri Jussi Niinistö johtaa nyt Kannuksen kaupunkia