Kotimaa

KRP: Vastaamon tietomurtotutkinnassa tekijän osalta tutkintalinjat avoinna, rikosilmoituksia tehty tuhansia

KRP tutkii tapahtumaa tässä vaiheessa törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristyksenä. Samalla tutkitaan, onko tietomurron kohteena olleessa Vastaamossa tietosuojaa noudatettu.
Tutkinnanjohtaja Leposen mukaan tutkinnassa etsitään jälkiä, joilla tekijän voisi identifioida. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kaikki tutkintalinjat ovat yhä avoinna tekijän selvittämiseksi Psykoterapiakeskus Vastaamoa koskevassa tietomurrossa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista (KRP). Leposen mukaan avoinna on esimerkiksi se, onko tietomurron taustalla kotimainen vai ulkomainen tekijä.

Leposen mukaan tutkinnassa etsitään jälkiä, joilla tekijän voisi identifioida. Henkilön tunnistaminen on nykyaikana hankalaa ja tutkinta vie Leposen mukaan aikaa.

Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä seurauksena sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Lauantaina useat ihmiset kertoivat saaneensa henkilökohtaisia kiristysviestejä tietomurtoon liittyen.

KRP:n mukaan tietomurtoon liittyen on tehty tähän mennessä tuhansia rikosilmoituksia. Tutkinnanjohtaja Leposen mukaan tutkinnassa pyritään myös selvittämään, onko viimeisimpien kiristysviestien taustalla sama taho, joka on vastuussa tietomurrosta.

Keskusrikospoliisi vahvistaa Vastaamon oman arvion siitä, että tietomurto on kohdistunut kymmenientuhansien ihmisten tietoihin. KRP tutkii tapahtumaa tässä vaiheessa törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristyksenä.

Tiedotustilaisuudessa puhunut KRP:n päällikkö Robin Lardot vakuutti, että poliisi tekee kaikkensa jotta ihmisten arkaluontoiset tiedot eivät pääsisi leviämään. KRP:n mukaan poliisin parhaat kyvyt on valjastettu tutkimaan asiaa.

Lardot myös kuvaili ihmisten yksityisiin tietoihin kohdistunutta rikollista tekoa "erittäin paheksuttavaksi". KRP:n päällikön mukaan osana tutkintaa tullaan myös tarkastelemaan sitä, onko tietomurron kohteena olleessa Vastaamossa tietosuojaa noudatettu.

KRP:n mukaan Vastaamo teki poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta syyskuun 29. päivä. Tästä lähtien poliisi on selvittänyt asiaa.

Poliisi kehottaa kiristysviestin saaneita tekemään rikosilmoituksen. Asiassa ei tule soittaa hätäkeskukseen.

Lue myös:

Vastaamon tietomurron takana on todennäköisesti suomalainen tai ainakin apuna on ollut suomalainen, arvioi tietoturva-asiantuntija

Turun, Kanta-Hämeen ja Tampereen keskussairaaloiden potilaiden tietoja on saatettu viedä Vastaamoon kohdistuneessa tietomurrossa – myös Hus kertoo ohjanneensa potilaita Vastaamoon

Lue lisää

Hallitus haluaa helpottaa henkilötunnuksen muuttamista

Vastaamon kaltainen tietovuotovyyhti voi poikia oikeusjuttujen suman – yritykselle saattaa koitua jopa kymmenien miljoonien kokonaislasku

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Vastaamo-tapauksesta: "Erityisen alhaista ja tuomittavaa"

F-Secure: Kryptovaluuttojen valvomattomuus mahdollistaa kiristämisen – kymmenet yrittäneet maksaa lunnaita Vastaamo-kiristäjälle