Kotimaa

Kaakkois-Suomen koronatartunnoista osa peräisin Venäjältä – Eksote muistuttaa omaehtoisen karanteenin merkityksestä

Itärajan yli voivat liikkua rajoituksista huolimatta muun muassa kaksoiskansalaiset sekä rahtiliikenne.
Maija Partanen
Itärajan yli kulkee nykyisin enimmäkseen rahtiliikennettä. Arkistokuva Vaalimaan raja-asemalta.

Etelä- Karjalan ja Kymenlaakson koronatartunnoista osa on peräisin Venäjältä, missä tartuntaluvut pahenevat jatkuvasti. Viime viikon kymmenestä tartunnasta Etelä-Karjalassa puolet oli saatu itänaapurista, uutisoi Etelä-Saimaa. Aiemmin asiasta kertoi myös Yle.

Monien tartunnoista on arveltu liittyvän sukulaismatkailuun Pietarin seudulla, mutta aukotonta varmuutta asiasta ei ole.

Eilisen jälkeen Venäjällä on rekisteröity Moscow Timesin mukaan yli 24 000 uutta koronatartuntaa.

Tartuntoja ilmenee runsaasti myös Suomen rajan lähellä Karjalankannaksella sekä Pietarissa. Kannaksen alueella sairastuneita on ilmoitettu yli 6 000 ja Pietarin alueella jo yli 85 000, kertoo Etelä-Saimaa.

Moscow Timesin mukaan eri puolilla Venäjää on ongelmia sairaalapaikkojen ja hoitohenkilökunnan riittävyydessä.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote kehottaa harkitsemaan kaikkea Venäjälle matkustamista tarkasti ja muistamaan kymmenen päivän omaehtoisen karanteenin vierailun jälkeen.

Rajaliikenteestä valtaosa on nykyisin rahtiliikennettä. Rajan yli voivat kulkea myös muun muassa kaksoiskansalaiset ja oleskeluluvan saaneet venäläiset.

Lue myös:

Suomessa 461 uutta koronatartuntaa, Uudellamaalla kielletään kaikki yli 20 hengen kokoontumiset kolmeksi viikoksi – "Virusta on joka puolella"

Lue lisää

Saksa haluaa hiihtokeskukset kiinni koko EU-alueella loppuvuoden ajaksi

Euroopan lääkeviraston johtaja: Ensimmäiset koronarokotteet voivat saada hyväksynnän ennen joulua

Pääministeri: "Nyt on syytä tehdä ryhtiliike" – koronatartuntojen määrä on hurjassa kasvussa, jokaisen suomalaisen on syytä välttää kaikkia tarpeettomia kontakteja

Hallitus kertoo illan koronaneuvotteluista – HS: Suomi on lähellä poikkeusoloja