Kotimaa

Uutissuomalaisen kysely: Koronatartuntojen lähteitä jäljittää nyt monin paikoin ennätysmäärä ihmisiä – Koronavilkusta ei merkittävää apua jäljityksessä, useasta sairaanhoitopiiristä kerrotaan

Heikoin jäljitysprosentti on viime viikolla ollut Kuopiossa, jossa vain yksi kolmesta tartunnasta saatiin jäljitettyä.
LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Vastauksissa Koronavilkun hyödyllisyyttä vähentäväksi tekijäksi mainittiin muun muassa se, ettei sovellus tietoturvasyistä kerro altistumisen ajankohtaa.

Koronatartuntojen lähteitä jäljittämässä on monilla alueilla nyt enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin, kertoo Uutissuomalainen.

Muun muassa Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa huidellaan ennätyslukemissa. Uutissuomalainen selvitti asiaa sairaanhoitopiireihin tai niiden suurimpiin kaupunkeihin lähetetyillä kyselyillä.

Kyselystä selvisi myös, että altistumisesta kertovan Koronavilkun hyötyihin jäljitystyössä suhtaudutaan sairaanhoitopiireissä varauksella. Moni vastaaja koki, ettei sovelluksesta ole jäljitystyössä juuri apua.

Vastauksissa Koronavilkun hyödyllisyyttä vähentäväksi tekijäksi mainittiin muun muassa se, ettei sovellus tietoturvasyistä kerro altistumisen ajankohtaa. Näin ammattilaisen on hankala arvioida altistumisen todellista merkitystä.

Toisaalta esiin nousi myös hyviä puolia, muun muassa se, että altistuneet sovelluksen vuoksi osaavat hakeutua testeihin oireiden ilmaantuessa.

Kyselyssä selvisi lisäksi, että heikoin jäljitysprosentti on viime viikolla ollut Kuopiossa, jossa vain yksi kolmesta tartunnasta saatiin jäljitettyä. Sataan prosenttiin on päästy Lapissa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla.

Kaikkiaan jäljittäjiä on Suomessa tähän mennessä ollut ainakin noin 600.

Lue lisää

Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa ovat nyt koronan kiihtymisvaiheessa, uusia suosituksia käyttöön

THL: Suomessa on 363 uutta koronatartuntaa – niistä Helsingissä 116

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä tulee nousemaan, tehtiin mitä tahansa, arvioi Husin infektiosairauksien ylilääkäri

Yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, sairaalassa olevien määrä kasvaa, Rautalammilla Pohjois-Savossa peräti 25 tartuntaa