Kotimaa

Onnettomuustutkintakeskus päättää alkuviikolla, aloitetaanko Gracen karilleajosta onnettomuustutkinta

Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.
LEHTIKUVA / Niclas Nordlund
Ennen kuin päätös tehdään, Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan ensi viikolla selviää, aloitetaanko Viking Linen matkustaja-autolautta Viking Gracen karilleajosta onnettomuustutkinta.

"Eilen kun saatiin tieto siitä, että tällainen iso ruotsinlaiva on saanut pohjakosketuksen, niin oli heti selvää, että tapahtumaa lähdetään selvittelemään alustavalla tutkinnalla", Nurmi sanoi STT:lle.

"Alustava tutkinta on meidän lainmukainen termimme. Se tarkoittaa sitä, että tartumme onnettomuuteen sen selvittämiseksi, onko tämä tutkittava tapaus vai ei", Nurmi jatkaa.

Vaikka heti haverin jälkeen oli selvää, ettei kyseessä ole kansainvälisten säädösten tarkoittama vakava merionnettomuus, voi Onnettomuustukintakeskus silti aloittaa tutkinnan.

"Meillä on toimivalta ottaa tutkittavaksi myös muita onnettomuuksia ja vaaratilanteita. Silloin keskeinen arvioitava tekijä on se, onko tästä saatavilla sellaisia turvallisuushyötyä, jotka auttavat merenkulun ja yleisen turvallisuuden kehittämisessä."

Ennen kuin päätös tehdään, Onnettomuustutkintakeskus kerää tietoja muun muassa sääoloista, aluksen ohjailusta ja siitä, viittaako mikään mahdolliseen tekniseen vikaan.

"Tähän menee yleensä muutamia päiviä. Tuossa alkuviikolla, ehkä keskiviikkoon mennessä, ratkaisu on tehty", Nurmi uskoo.

Vaikka kyseessä on jo toinen onnettomuus merellä lyhyen ajan sisällä, Nurmi ei usko laivamatkustamisen muuttuneen turvattomaksi.

"Tämä tietysti herättää huolta ja pelkoa matkustajissa, mutta ei ole mitään sellaista ilmiötä näköpiirissä, että merenkulku olisi muuttunut vaarallisemmaksi."

Lue lisää

Viking Line vie jo toisen karille ajaneen aluksensa korjattavaksi Naantaliin – vahingot pelättyä pienempiä

Karille ajanut Viking Grace on hinattu Maarianhaminan satamaan – "Tämän päivän aikana matkustajat saavat matkustaa koteihinsa"

Viking Grace ajanut karille Maarianhaminan edustalla, syynä ilmeisesti kova tuuli – ihmishenkiä ei ole vaarassa

Lossi ajoi karille, kuljettaja ei osannut navigoida tutkan avulla – Otkes suosittaa pätevyysvaatimusten kiristämistä