MT Hevoset: Voit lukea MT Hevoset -sisältöjä maksutta 8.2.2021 saakka.
Kotimaa

THL: Suomessa 297 uutta koronavirustartuntaa – savolaisessa pikkukunnassa jo 25 koronatartuntaa muutamassa päivässä

Lauttasaaren senioritalossa Helsingissä on todettu tartunta 28 asukkaalla.
Suomessa raportoitiin maanantaina 297 koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi.

Suomessa on raportoitu 297 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana on raportoitu 4 049 tartuntaa, mikä on 1 132 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä koronavirustartuntoja on Suomessa raportoitu 21 936.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia oli raportoitu perjantaihin mennessä 375. Sairaalahoidossa oli perjantain tietojen mukaan 104 ihmistä, joista 10 tehohoidossa.

THL ilmoittaa myöhemmin tänään sairaanhoitopiirien päivitetyt tiedot tautiin liittyvistä kuolemista ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrästä.

Pohjois-Savossa pienessä Rautalammin kunnassa paljastui loppuviikosta laaja koronaviruksen tartuntaketju.

Viime keskiviikosta alkaen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymän alueella on todettu 25 tartuntaa, kertoo ylilääkäri Olli Lappalainen. Kuntayhtymän muodostavat Rautalampi ja Suonenjoki.

Kaikki todetut tapaukset kiertyvät Rautalammin kouluihin.

"Kyllä nämä ovat kytkettävissä yhteen. Joukkoaltistuminen on luokka- ja ryhmätiloissa tapahtunut vähitellen ja tämä on johtanut näihin positiivisiin tapauksiin", Lappalainen kertoo STT:lle.

Tartuntoja on todettu sekä ala- ja yläkouluikäisillä oppilailla että henkilökunnalla. Altistuneita kouluissa on kartoitettu noin 150, joista noin 60 on testattu, kertoo Rautalammin sivistysjohtaja Olli Lipponen STT:lle. Altistumisia tapahtui kouluissa sekä toissa viikolla että viime viikolla.

Ylilääkäri Lappalainen arvelee, että lisää positiivisia testituloksia voi vielä tulla, mutta altistuneiden määrä tuskin suuresti nousee.

Rautalammin kunnassa asukkaita on noin 3 200.

Rautalammin koulut ovat siirtyneet etäopetukseen ainakin viikon ajaksi. Koulujen henkilöstöä on paljon karanteenissa ja poissa töistä, kunta kertoo tiedotteessaan.

Myös uimahalli, kuntosalit, liikuntasalit ja nuorisotilat on viikoksi suljettu. Terveydenhuollon puolella on paiskittu töitä jäljityksessä ja testausta tehostettu, Lappalainen kertoo.

Maanantaina raportoidut kahdeksan positiivista tapausta todettiin Lappalaisen mukaan jo karanteenissa olevilla altistuneilla.

Täyttä varmuutta ketjun alkuperästä ei ole. Ensimmäisen positiivisen tapauksen epäillään olevan peräisin Kuopiosta, joka vielä vähän aikaa sitten luokiteltiin epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Alueella ei ainakaan toistaiseksi ole otettu käyttöön kiihtymis- tai leviämisvaiheen luokittelua.

"Täytyy muistaa, että pienellä paikkakunnalla aika pienikin lukumäärä nostaa matemaattisesti lukuja ylöspäin", Lappalainen huomauttaa.

"Ehkä tärkeintä tässä on, että toimitaan nyt oikein, olipa taso mikä hyvänsä."

Lauttasaaren senioritalossa on todettu koronavirustartunta 28 asukkaalla, kertovat senioritalo ja Helsingin kaupunki. Myös seitsemällä talon asukkaita hoitaneella henkilöllä on todettu tartunta.

Kaikki senioritalon asukkaat on testattu koronaviruksen varalta viikonlopun aikana. Asukkaille ja heidän läheisilleen on ilmoitettu tilanteesta.

Lauttasaaren senioritalossa asuu 107 ikääntynyttä asukasta, joiden keski-ikä on 87 vuotta. Varotoimenpiteenä senioritalon kaikki asukkaat ovat karanteeninomaisissa oloissa.

Senioritalon toiminnanjohtaja Saija Toropainen sanoo olevansa todella pahoillaan tapahtuneesta.

"Normaalisti talon asukkaat liikkuvat ja hoitavat asioitaan itsenäisesti kodin ulkopuolella. Nyt joudumme rajoittamaan tätä, ja vierailut asukkaiden kodeissa eivät ole mahdollisia", Toropainen sanoo tiedotteessa.

Lauttasaaren senioritalo on yksityinen senioritalo, jota ylläpitää Lauttasaaren vanhustentalosäätiö.

Lue lisää

THL: Koronarokotteen saanut Suomessa runsaat 106 000 henkeä, uusia koronatartuntoja raportoitu 192

Viron ulkoministeri Suomen maahantulorajoituksista: Esitämme rajoitusten keventämistä

Matkustajalentojen rajoitukset kolmesta maasta päättyvät maanantaina – THL suosittaa kaikilta Suomeen saapuvilta negatiivista koronatestiä

Koronavirusta tulee nyt Suomeen aiempaa enemmän ulkomailta – "Rajaturvallisuuden merkitys korostuu"