Kotimaa

Yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, sairaalassa olevien määrä kasvaa, Rautalammilla Pohjois-Savossa peräti 25 tartuntaa

Sairaalahoidossa on nyt 120 henkilöä, myös tehohoidossa olevien on määrä kasvanut.
Suomessa raportoitiin maanantaina 297 koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi.

Suomessa on raportoitu yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kuolemantapauksia on nyt kaikkiaan 384.

Sairaalahoidossa on 120 ihmistä, joista tehohoidossa on 15. Sairaalahoidossa olevien määrä on lisääntynyt kuudellatoista perjantaihin verrattuna. Tehohoidossa on koronan vuoksi nyt viisi potilasta enemmän kuin perjantaina.

Uuusia koronatartuntoja on raportoitu 297. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 4 049 tartuntaa, mikä on 1 132 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä koronavirustartuntoja on Suomessa raportoitu 21 936.

Lauttasaaren senioritalossa on todettu koronavirustartunta 28 asukkaalla, kertovat senioritalo ja Helsingin kaupunki. Myös seitsemällä talon asukkaita hoitaneella henkilöllä on todettu tartunta.

Kaikki senioritalon asukkaat on testattu koronaviruksen varalta viikonlopun aikana. Asukkaille ja heidän läheisilleen on ilmoitettu tilanteesta. Lauttasaaren senioritalossa asuu 107 ikääntynyttä asukasta, joiden keski-ikä on 87 vuotta. Varotoimenpiteenä senioritalon kaikki asukkaat ovat karanteeninomaisissa oloissa.

Senioritalon toiminnanjohtaja Saija Toropainen sanoo olevansa todella pahoillaan tapahtuneesta.

"Normaalisti talon asukkaat liikkuvat ja hoitavat asioitaan itsenäisesti kodin ulkopuolella. Nyt joudumme rajoittamaan tätä, ja vierailut asukkaiden kodeissa eivät ole mahdollisia", Toropainen sanoo tiedotteessa.

Lauttasaaren senioritalo on yksityinen senioritalo, jota ylläpitää Lauttasaaren vanhustentalosäätiö.

Pohjois-Savossa pienessä Rautalammin kunnassa paljastui loppuviikosta laaja koronaviruksen tartuntaketju.

Viime keskiviikosta alkaen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymän alueella on todettu 25 tartuntaa, kertoo ylilääkäri Olli Lappalainen. Kuntayhtymän muodostavat Rautalampi ja Suonenjoki.

Kaikki todetut tapaukset kiertyvät Rautalammin kouluihin.

"Kyllä nämä ovat kytkettävissä yhteen. Joukkoaltistuminen on luokka- ja ryhmätiloissa tapahtunut vähitellen ja tämä on johtanut näihin positiivisiin tapauksiin", Lappalainen kertoo STT:lle.

Tartuntoja on todettu sekä ala- ja yläkouluikäisillä oppilailla että henkilökunnalla. Altistuneita kouluissa on kartoitettu noin 150, joista noin 60 on testattu, kertoo Rautalammin sivistysjohtaja Olli Lipponen STT:lle. Altistumisia tapahtui kouluissa sekä toissa viikolla että viime viikolla.

Ylilääkäri Lappalainen arvelee, että lisää positiivisia testituloksia voi vielä tulla, mutta altistuneiden määrä tuskin suuresti nousee.

Rautalammin kunnassa asukkaita on noin 3 200.

Rautalammin koulut ovat siirtyneet etäopetukseen ainakin viikon ajaksi. Koulujen henkilöstöä on paljon karanteenissa ja poissa töistä, kunta kertoo tiedotteessaan.

Myös uimahalli, kuntosalit, liikuntasalit ja nuorisotilat on viikoksi suljettu. Terveydenhuollon puolella on paiskittu töitä jäljityksessä ja testausta tehostettu, Lappalainen kertoo.

Maanantaina raportoidut kahdeksan positiivista tapausta todettiin Lappalaisen mukaan jo karanteenissa olevilla altistuneilla.

Täyttä varmuutta ketjun alkuperästä ei ole. Ensimmäisen positiivisen tapauksen epäillään olevan peräisin Kuopiosta, joka vielä vähän aikaa sitten luokiteltiin epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Alueella ei ainakaan toistaiseksi ole otettu käyttöön kiihtymis- tai leviämisvaiheen luokittelua.

"Täytyy muistaa, että pienellä paikkakunnalla aika pienikin lukumäärä nostaa matemaattisesti lukuja ylöspäin", Lappalainen huomauttaa.

"Ehkä tärkeintä tässä on, että toimitaan nyt oikein, olipa taso mikä hyvänsä."

Lue lisää

THL päivitti suositusta – kasvomaskeja suositellaan 12 vuotta täyttäneille

Modernan rokotetta voidaan saada Suomeen jo muutamien viikkojen sisällä, mutta määrät ovat THL:n mukaan hyvin pieniä

Suomessa on todettu 331 uutta koronatartuntaa – viruksen ilmaantuvuus on tällä hetkellä suurinta Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen sekä Ahvenanmaan sairaanhoitopiirien alueella

Suomessa raportoitu 11 uutta koronakuolemaa ja 299 uutta koronavirustartuntaa