Kotimaa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedottaa tänään uusista koronatoimista

Pääministeri Sanna Marinin mukaan matkoista, juhlista ja harrastuksista luopuminen on kohtuullista näin vakavassa tilanteessa.
Ryhmä on ollut koolla torstaina ja harkinnut mahdollisia lisärajoituksia ja -linjauksia, jotka liittyvät esimerkiksi yleisötilaisuuksien järjestämiseen, koulujen etäopetukseen ja julkisten tilojen aukioloon. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedottaa koronatoimistaan tänään. Ryhmän tiedotustilaisuus alkaa puoliltapäivin.

Ryhmä on ollut koolla torstaina ja harkinnut mahdollisia lisärajoituksia ja -linjauksia, jotka liittyvät esimerkiksi yleisötilaisuuksien järjestämiseen, koulujen etäopetukseen ja julkisten tilojen aukioloon.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi tiistaisessa tiedotustilaisuudessa, että pääkaupunkiseudulle on tulossa uusia, aiempaa huomattavasti järeämpiä rajoituksia pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi. Vapaavuoren mukaan valmisteilla on muun muassa kaikkien kaupungin palvelutilojen sulkeminen.

Vapaavuori perusteli järeämpiä toimia sillä, että sairaalahoidon tarve on kasvanut. Lisäksi on tullut ilmi huolestuttavia tartuntatapauksia hoiva- ja asunnottomien yksiköissä. Myös tartuntojen jäljitys on ruuhkautunut, ja liian moni ei ole noudattanut suosituksia.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi torstaina hallituksen tiedotustilaisuudessa, että suomalaisten on syytä jouluna välttää matkailua ja rajoittaa toiminta välttämättömään.

Marinin mukaan esimerkiksi matkoista, juhlista ja harrastuksista luopuminen on kohtuullista näin vakavassa tilanteessa.

Lue lisää

THL: Koronarokotteen saanut Suomessa runsaat 106 000 henkeä, uusia koronatartuntoja raportoitu 192

Marinin mukaan Viron rajaliikenteen rajoitukset tulevat voimaan keskiviikkona

Kesäfestivaalien valmistelut vauhdissa, vaikka järjestäminen ei varmaa – vetääkö korona-aikana patoutunut kulttuurinnälkä suomalaiset festareille?

Mökki löytää nyt omistajan