Kotimaa

Naapurimaakuntien matkustussuositukset eivät näytä toistaiseksi vaikuttaneen Uudenmaan liikenteeseen

Uudenmaan ohella Päijät-Häme totesi keskiviikkona olevansa epidemian leviämisvaiheessa.
Liikennettä Länsiväylällä 6. marraskuuta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Naapurimaakuntien kehotus välttää tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle ei ole näyttänyt vaikuttaneen aamun tieliikenteeseen. Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrottiin hieman aamukahdeksan jälkeen, että Uudellemaalle suuntautuva tieliikenne oli siihen mennessä näyttänyt normaalilta perjantailiikenteeltä. Kiireisin aamuliikenne kestää yleensä noin kello yhdeksään.

Tarkempaa tietoa suositusten mahdollisista vaikutuksista on saatavilla vasta myöhemmin tänään.

Myöskään junaliikenteeseen eiliset suositukset eivät vaikuttaneet ainakaan vielä perjantaiaamuna.

"Naapurimaakuntien reiteillä ei toistaiseksi näy muutosta varaustilanteessa. Myös asiakaspalvelussamme on ollut rauhallinen aamu eikä peruutuksia jo ostettuihin lippuihin ole tullut normaalista poiketen", kerrotaan VR:n viestinnästä sähköpostitse.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suositteli eilen alueen asukkaille, että nämä välttäisivät tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle. Varsinais-Suomi itse on epidemian kiihtymisvaiheessa. Alueella on kuitenkin paikallisen sairaanhoitopiirin mukaan suuri riski koronatilanteen pahenemisesta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on puolestaan päättänyt suositella, että alueen asukkaat välttävät tarpeetonta matkustamista kaikille koronaepidemian leviämisvaiheessa oleville alueille tai alueilta. Asiasta on tarkoitus tiedottaa kuuden muun suosituksen ohella tänään.

Kanta-Häme on kolmiportaisen epidemia-asteikon keskimmäisellä portaalla eli kiihtymisvaiheessa, mutta sillä kerrotaan olevan "välitön uhka siirtyä leviämisvaiheeseen".

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) totesi keskiviikkona koko Uudenmaan siirtyneen epidemian jaottelussa vakavimpaan vaiheeseen eli leviämisvaiheeseen. Pääkaupunkiseutu teki omalta osaltaan saman toteamuksen viime viikolla.

Uudenmaan ohella Päijät-Häme totesi keskiviikkona olevansa epidemian leviämisvaiheessa. Osana muita suosituksia alueen asukkaita kehotettiin kiinnittämään huomiota matkustamiseen.

Uudenmaan epidemiatilannetta on tarkkailtu myös Pirkanmaalla. Alueellista pandemiaohjausryhmää johtava Juhani Sand kertoi torstaina STT:lle, että pirkanmaalaisille annetaan todennäköisesti Varsinais-Suomen linjausta vastaava suositus ensi viikolla.

Lue lisää

Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Britanniaan, Irlantiin ja Etelä-Afrikkaan – Suomessa lähes 400 uutta koronatartuntaa, uusia koronakuolemia kuusi

Katso oman kuntasi koronatilanne – maan korkeimmat ilmaantuvuusluvut ovat nyt maaseutukunnissa

"Pörröefekti, kohtuutalous ja maaseutuistumisen megatrendit tuovat maalle vielä asuntopulan" – Tuomas Kuhmonen toi MTK:n toimihenkilöpäiville tuulahduksen tulevaisuuden Pörsänmäeltä

Koronavirusta tulee nyt Suomeen aiempaa enemmän ulkomailta – "Rajaturvallisuuden merkitys korostuu"