Kotimaa

Pelimaailmassa menestymiseen vaaditaan tutkijan mukaan erityisesti kolmea asiaa – yksi niistä on ehkä hieman yllättävä

Yhtä menestyspeliä kohden tehdään kymmeniä sellaisia pelejä, jotka korkeintaan tuovat tuotantokustannuksensa takaisin.
Sanne Katainen
Yksi esimerkki menestyneistä suomalaisista pelialan yrityksistä on oululainen Fingersoft.

Jos pelimaailman menestysresepti pitäisi tiivistää kolmeen asiaan, sisältäisi se Tampereen yliopiston pelikulttuurien tutkimuksen apulaisprofessorin Olli Sotamaan mukaan laadun, pitkäjänteisyyden ja onnen.

Kuten todettua, menestyksen edellytyksenä on se, että tehdään hyvää jälkeä.

"Suomalaiset pelit ovat keskimäärin aika laadukkaita", Sotamaa sanoo.

Työtä pitää myös tehdä pitkäjänteisesti.

"Se ei ole välttämättä se ensimmäinen peli, joka lyö läpi, vaan pitää olla sellaista tiettyä kurinalaisuutta ja sisua", apulaisprofessori muistuttaa.

Kolmas ja vähintään yhtä tärkeä seikka kuin aiemmat, on ehkä hieman yllättäen onni.

"Pitää olla oikeaan aikaan paikalla ja pitää olla hereillä, kun tulee uusia jakelualustoja, eikä ole vielä liian paljon kilpailijoita", Sotamaa lisää.

Kun menestysreseptiä mietitään, on syytä myös huomioida se, että yhtä menestyspeliä kohden tehdään kymmeniä sellaisia pelejä, jotka korkeintaan tuovat tuotantokustannuksensa takaisin.

"Peliteollisuus on hyvin hittivetoista", apulaisprofessori muistuttaa.

Hittivetoisuus näkyy myös silloin, kun tarkastellaan Suomen peliteollisuuden kokonaisliikevaihdon jakaumaa. Pelialan etujärjestö Neogamesin tuoreimman vuotta 2018 koskevan raportin mukaan tuolloin suurimman yksittäisen yrityksen eli Supercellin osuus koko alan liikevaihdosta oli 65 prosenttia. Vuonna 2015 osuus oli vielä tätäkin suurempi eli lähes 88 prosenttia.

Pienempien yritysten näkökulmasta lohdullista on, että Supercellin ulkopuolinen pelialan liikevaihto on kasvanut vuoden 2015 300 miljoonan euron tasosta 700 miljoonaan euroon.

Sotamaa huomauttaa, että viime vuosina yhä useampi peliyhtiö on kuitenkin pystynyt nousemaan pelimaailmassa niin sanottuun keksikastiin, jossa yhtiö pystyy tekemään suhteellisen tervettä liiketoimintaa. Neogamesin tilastojen valossa yli 50 miljoonan euron liikevaihtoa tekevien pelistudioiden määrä on kasvanut kahdesta neljään parin vuoden aikana.

Lue lisää:

Liikuntasovelluksista urkeni kilpahiihtäjälle uusi ura – kajaanilaisella asiakkaita jo useilla mantereilla

Peliasiantuntija uskoo Suomen mahdollisuuksiin hyötypelien markkinoilla

Osaajien puute jarruttaa Suomen pelialan kasvua

Lue lisää

Supercellin kannattavuus ja liikevaihto laskivat, silti kannattava yhtiö – mobiilipelit kasvattivat kuukausittaisia käyttäjämääriään

Nyt Suomella menee pelibisneksessä mainiosti vähintään Euroopan mittakaavassa – asiantuntija varoittaa yhdestä asiasta, joka voi pahimmillaan romuttaa vuosien määrätietoisen työn

Pelibisnekselle on ominaista, että peleistä suuri osa "tapetaan" ennen julkaisua – pelialan konkari kertoo, miksi näin tehdään

Pelin matka ideasta valmiiksi tuotteeksi on pitkä – pelifirman toimitusjohtaja kertoo, miten kehitys ja testaus etenevät