Kotimaa

Seitsemän sairastui, seitsemän kuoli: korona koetellut raskaasti alajärveläistä vanhainkotia

Koronaan liittyvät kuolemat ajoittuvat marraskuun puolivälistä vuodenvaihteeseen.
Antti Kantola
Kultakämmenen vanhainkodissa Alajärvellä seitsemän asukasta on kuollut koronaan liittyvien syiden vuoksi.

Alajärveläisen Kultakämmenen vanhainkodin asukkaista seitsemän on kuollut koronaviruksen myötävaikuttamana, kertoo Järvi-Pohjanmaan perusturvan vs. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila MT:lle.

Kultakämmen on tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa on tilat 40 asukkaalle.

Asukkaista seitsemän sairastui koronaan. He ovat nyt kaikki kuolleet.

Menehtyneiden keski-ikä on korkea. He olivat Anttilan mukaan monisairaita ikäihmisiä, joille koronainfektio oli liian raskas.

Koronaa todettiin Kultakämmenen asukkaissa ensimmäisen kerran marraskuussa. Koronaa todettiin myös vanhainkodin hoitohenkilöstössä.

Ensimmäisen kerran Järvi-Pohjanmaan perusturva kertoi Kultakämmenen koronakuolemista joulukuun 11. päivänä. Silloin perusturva tiedotti, että kuukauden aikana oli kuollut neljä asukasta koronan vuoksi.

”Tällä hetkellä koronaa ei Kultakämmenessä ole”, Anttila kertoo MT:lle tiistaina tammikuun 12. päivänä.

Hänen mukaansa Järvi-Pohjanmaan koronatilanne on rauhoittunut. Alueella on viimeksi todettu positiivinen koronatartunta joulukuun 25. päivänä.

Alajärven lisäksi Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueeseen kuuluvat Lappajärvi ja Vimpeli.

Lue lisää

Uusia koronatartuntoja 318 – Pääkaupunkiseudun abiturientit saavat osallistua lähiopetukseen 18. tammikuuta alkaen

Uusia koronatartuntoja 258 – muuntunutta virusta 61 tapausta, joista valtaosa on tullut Britanniasta

Raportti: Pienituloisimmilla eniten koronatartuntoja Suomessa

Suomalaisista noin prosentti on nyt rokotettu koronaa vastaan – Kiuru virusmuunnoksista: "Uhka on ilmeinen, ja se on otettava vakavasti"