Kotimaa

Keski-Euroopan lumikaaos voi hidastaa rahtia Suomeen – "Viivästyksiä päivästä kahteen"

Saksassa ja Hollannissa on suljettu moottoriteitä talvisen sään vuoksi.
Jarno Mela
Saksassa moottoriteitä on jouduttu sulkemaan lumen ja pakkasen takia. Kuvan tie on Suomesta.

Keski-Euroopan luminen ja kylmä sää voi aiheuttaa viivettä kuljetuksissa Suomeen.

”Pohjois- ja Itä-Saksassa sekä Hollannissa on edelleen osa moottoriteistä suljettu. Kappaletavaraterminaalit ovat osin tukossa, viivästyksiä tulee päivästä kahteen”, kertoo DB Schenker Suomen maakuljetuksista vastaava johtaja Harald Knaapinen.

Yhtiö on päättänyt pysäyttää vaarallisten aineiden kuljetukset toistaiseksi, koska niiden riskit lumisilla teillä ovat suuret.

Parin päivän viivettä on myös Italiasta Saksan läpi liikkuvissa yhdistetyissä kuljetuksissa, joissa rekat kulkevat junan kyydissä.

Knaapinen pitää tilannetta varsin poikkeuksellisena.

”Ehkä kerran kolmessa–viidessä vuodessa on tällainen tilanne, että massiivinen säähäiriö viivästyttää kuljetuksia.”

Knaapinen arvelee kestävän muutaman päivän, että liikenne kulkee taas normaalisti.

Toistaiseksi lumikaaosta voidaan kiertää vaihtoehtoisilla reiteillä.

Postin kansainvälisistä pakettipalveluista vastaava johtaja Sami Finne kertoo, ettei sää ole aiheuttanut suuria viivästyksiä pakettien kulkuun. Yhden päivän viiveeseen kannattaa varautua.

”Yhtenä päivänä viime viikolla oli osassa toimituksia päivän viivästys. Lumitilanne haittaa enemmän lähijakelua, isot runkoreitit ovat pysyneet auki.”

S-ryhmän hankinnasta kerrotaan, ettei merkittäviä viivästyksiä tuonnissa ole tullut Keski-Euroopan säiden takia. Sen sijaan Etelä-Euroopan muutaman viikon takaiset lumimyräkät ja pakkaset haittasivat sadonkorjuuta, mikä aiheutti viivettä toimituksiin.

Kylmästä kärsivät eniten avomaan kasvit, kuten jäävuorisalaatti, kukka- ja parsakaali.

Elintarvikekuljetukset ovat lämpösäädeltyjä, joten ulkoilman lämpötila ei heikennä laatua kuljetusten aikana.

S-ryhmä käyttää paljon vaihtoehtoisia reittejä kuten Baltian maiden halki kulkevaa Via Balticaa. Myös junakuljetukset ovat yleistyneet.

Lue myös:

Raju talvisää yllätti saksalaiset, liikenne seisoo ja osassa Saksaa yli 7,5 tonnin rekka-autot määrättiin maanantaiksi ajokieltoon

Lue lisää

Maantiede on Venäjän politiikan lähtökohta

Suomen tavaravienti sukelsi viime vuonna 12 prosenttia – pääekonomisti näkee joulukuun luvuissa paluuta kohti normaalia

Suomen kauppa Britannian kanssa oli laskussa jo ennen loppuvuoden brexit-sotkua

Finnwatch: Tuontituotteiden päästöt monelle yrityksille yhä arvoitus – päästötietoja ja vähennystavoitteita tarvittaisiin