Kotimaa

Etäkutsuntoja esitetään mahdollisuudeksi hillitä tartuntataudin leviämistä pandemiatilanteissa

Puolustusministeriön asettama työryhmä esittää myös lyhennystä naisten oikeuteen keskeyttää vapaaehtoinen palvelus.
Tulevaisuudessa kutsunnat voitaisiin järjestää pandemiatilanteissa etänä, jos työryhmän esitykseen tartutaan. Kuva on vuodelta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Puolustusministeriön asettama työryhmä esittää, että pandemiatilanteissa asevelvollisten kutsunnat olisi mahdollista järjestää etänä. Etäkutsuntojen avulla voitaisiin hillitä vaarallisen tartuntataudin leviämistä. Poikkeusmenettelystä päättäisi puolustusministeriö.

Puolustusministeriön asettama työryhmä jätti keskiviikkona mietintönsä, jossa se esittää lukuisia muutoksia asevelvollisuutta koskevaan lainsäädäntöön.

Työryhmä esittää myös muun muassa aikarajaa, jonka mukaan varusmiespalvelus pitäisi aloittaa viimeistään sinä vuonna, jona asevelvollinen täyttää 29 vuotta. Tällä hetkellä laissa ei ole yhtenäistä säännöstä siitä, milloin asepalvelus tulisi viimeistään aloittaa.

Naisten oikeutta keskeyttää vapaaehtoinen palvelus työryhmä lyhentäisi 45 vuorokaudesta 30 vuorokauteen palveluksen aloittamisesta. Näin estettäisiin keskeyttäminen johtajakoulutusvalintojen jälkeen.

Naisten vapaaehtoiseen palvelukseen hakemista työryhmä aikaistaisi noin kuudella viikolla. Hakemukset tulisi ehdotuksen mukaan jättää viimeistään 15. tammikuuta. Muutos mahdollistaisi naisten valintatilaisuuden järjestämisen kutsuntojen kanssa samanaikaisesti. Myös valintoihin liittyvät terveystarkastukset saataisiin näin samaan rytmiin miesten kutsuntojen kanssa.

Lue lisää

Venäjä tuli iholle

Suomi syynää tämän vuoden alusta lähtien kaikki ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat – ensimmäiset hyväksytään ensi viikolla

Ex-komentaja Lindberg ei ole saanut karenssisopimuksesta korvauksia valtiolta – selvitys sopimuksen rikkomisesta valmistunee ensi viikolla

Lockheed Martin on purkanut konsulttisuhteen puolustusvoimien entisen komentajan Jarmo Lindbergin kanssa