Kotimaa

Suomessa 465 uutta koronavirustartuntaa

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 270 tartuntaa, mikä on 1 868 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu nyt 67 334. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

Suomessa on raportoitu 465 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 270 tartuntaa, mikä on 1 868 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu nyt 67 334.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa runsaat 163 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden. Suurinta ilmaantuvuus on alueellisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus), missä ilmaantuvuusluku on yli 337. Vähäisintä ilmaantuvuus on puolestaan Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, joissa molemmissa ilmaantuvuusluku on runsaat 8.

Paikkakunnista eniten tartuntoja on raportoitu koko epidemian ajalta Helsingissä. Pääkaupungin tartuntamäärä hipoo 20 000, mistä puuttuu enää noin 50 tartuntaa. Luvussa ovat mukana sekä todetut oireettomat tartunnat, tällä erää sairastavat, parantuneet että koronaan liittyvistä syistä kuolleet. Vantaalla on nyt todettu kaikkiaan 7 800 ja Espoossa runsaat 6 500 koronatartuntaa.

Koronatestejä on tehty Suomessa nyt yhteensä noin 3,6 miljoonaa.

Mahdolliset uudet koronaan liittyvistä syistä kuolleet sekä rokotettujen määrän THL ilmoittaa myöhemmin tänään.

Täydennetty klo 12.33.

Lue lisää

Koronalta suojaamaan tarkoitettua ternimaitosumutetta saa nyt myös Viron lautoilta

THL: Suomessa on todettu 29 uutta koronatartuntaa – ensimmäinen koronarokote yli puolella suomalaisista

Yle uutiset: Porvoossa pilaantui liki 2 500 koronarokotetta – satoja aikoja siirtyy aamupäivältä

THL: Päivän koronatartuntaluku 47