Kotimaa

Kirkko ja kaupunki -lehti sai langettavan päätöksen JSN:lta kolumnin poistamisesta

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen Kirkko ja kaupunki -lehdelle. JSN:n mukaan päätoimittajan päätös poistaa laajaa yhteiskunnallista keskustelua herättänyt kolumni oli vastoin journalistin ohjeita.
Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Kirkko ja kaupunki -lehdelle. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Kirkko ja kaupunki julkaisi tammikuussa vakiokolumnistinsa Kari Kuulan nettikolumnin, joka käsitteli eläinten hyödyntämistä teologisesta näkökulmasta. "Kuula: Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun" -otsikolla julkaistu kolumni herätti paljon keskustelua julkisuudessa.

Viikko kolumnin julkaisemisen jälkeen päätoimittaja Jaakko Heinimäki päätti poistaa kolumnin ja pyysi sen julkaisua anteeksi.

Hän perusteli päätöstä JSN:lle muun muassa sillä, että kolumnistin argumentit hukkuivat rajusti polarisoituneen keskustelun aaltoihin ja kolumnisti itsekin harmitteli asiaa. Lisäksi kolumnisti sai kirjoittaa uuden kolumnin samasta aiheesta.

Heinimäki kertoi JSN:lle, että Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton viestintäjohtaja Klaus Hartikainen oli ollut häneen yhteydessä kolumnin julkaisun jälkeen. Keskustelun sävy ei ollut Heinimäen mukaan painostava tai uhkaava.

JSN muistuttaa päätöksessään, että sananvapauteen kuuluu ilmaisunvapauden lisäksi oleellisesti myös yleisön oikeus saada tietoa.

JSN:n mukaan päätoimittajalla ei ollut riittäviä journalistisia perusteita kolumnin poistamiseen. Sen sijaan Heinimäellä olisi ollut suoranainen velvollisuus pitää kolumni julki, koska sen sisällöstä kiisteltiin julkisesti ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ottivat siihen kantaa. Näin yleisö olisi voinut itse arvioida tekstiä sekä yhteiskunnallisten ja kirkollisten vaikuttajien reaktioita siihen.

Neuvoston päätöksessä todetaan, että sananvapauden toteutumisen ja journalismin riippumattomuuden kannalta on erittäin tärkeää, että journalistit, viime kädessä päätoimittaja, torjuvat painostuksen, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

JSN antoi keskiviikon kokouksessaan langettavan päätöksen myös Ilta-Sanomille ja Radio Suomipopille. Niiden syynä olivat puutteelliset lähdemerkinnät.

Lue lisää

Tehotuotantoa paholaisen työksi kutsunut kolumni ei tuonut seuraamuksia papille Espoon hiippakunnan tuomiokapitulilta

JSN antoi langettavan päätöksen paikallislehdessä julkaistusta mielipidekirjoituksesta – kirjoituksen mukaan "pandemia" loppuisi, jos elettäisiin mahdollisimman normaalia elämää

Piispa halusi tutustua lihan- ja maidontuotantoon sekä tuottajiin, toive toteutui Keiteleellä – pontimena vierailulle oli julkisuudessa käyty keskustelu

Kirkko ja kaupunki poisti papin kohukolumnin verkkosivuiltaan – Päätoimittaja pyysi julkaisemista anteeksi: "Surutonta yleistämistä"