Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Kotimaa

Suomessa todettu viitisensataa koronatartuntaa kahdessa päivässä – valoa Husin ja Varsinais-Suomen koronatunnelin päässä

Etelä-Suomen koronatilanne on THL:n mukaan parantunut selvästi.
Sairaanhoitaja ottamassa koronavirustestiä Helsingin Hernesaaressa huhtikuun alussa Mehiläisen drive-in-testausasemalla. Lehtikuva / Jussi Nukari

Suomessa on todettu 498 koronatartuntaa kahden viime päivän aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu noin 4 800, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä raportoitiin liki 8 000. Tartuntojen määrä on siis laskenut noin 3 200:lla.

Viikoittaisten koronatartuntojen määrä on palannut tammi–helmikuun taitteen tasolle, jolla se oli ennen helmikuussa alkanutta tartuntojen huomattavaa kasvua.

Viimeksi uusista tartunnoista on raportoitu perjantaina, koska lauantaina oli tietojärjestelmien huoltokatko.

Vaikeasta epidemiatilanteesta pitkään kärsineet Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit ovat saaneet parannettua tautitilannettaan huomattavasti.

Husin alueella koronaviruksen ilmaantuvuus eli kahden viikon tautitapaukset 100 000:ta asukasta kohden on sunnuntain lukujen valossa 159, kun edellisellä tarkastelujaksolla se oli 282. Kahdessa viikossa tartuntoja todettiin 2 700. Varsinais-Suomessa ilmaantuvuusluku on pudonnut 215:stä 123:een, ja kahden viikon tartuntoja tuli tietoon noin 600.

Suhteellisesti vaikein tautitilanne on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuus on 165, mutta tähän on riittänyt 66 tartuntaa kahden viikon aikana. Myös Päijät-Hämeessä ilmaantuvuus on yhä melko korkealla 136:n tasolla, vaikka onkin laskusuunnassa.

Mainitut sairaanhoitopiirit ovat ainoat koko Suomessa, joissa ilmaantuvuusluku on yli 100, ja yli 50:ssä ovat vain Kymenlaakso (96), Ahvenanmaa (86) ja Etelä-Karjala (77).

Lue lisää

THL: Suomessa raportoidaan tänään 720 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa 147 uutta koronatartuntaa – Helsinki aloittanut hoivapalvelujen asukkaiden koronarokotukset

THL: Suomessa raportoitu ennätykselliset 720 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa raportoitu 349 uutta koronatartuntaa