Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Kotimaa

Pandemian laantuminen näyttää jatkuvan – alueista suurin ilmaantuvuus on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä

Koronatartuntojen määrä on siis vähentynyt kahdessa viikossa 2 885 tapauksella.
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on Suomessa raportoitu 84 287. Lehtikuva / Jussi Nukari

Suomessa on raportoitu 156 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on raportoitu kahden viikon aikana 4 728, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä raportoitiin noin 7 613.

Koronatartuntojen määrä on siis vähentynyt kahdessa viikossa 2 885 tapauksella.

Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt runsaat 85 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohden. Luku on laskussa. Alueista suurin ilmaantuvuus on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, 157,8. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus on toiseksi suurin, 152,6. Pienin ilmaantuvuusluku on puolestaan Keski-Pohjanmaan hieman yli 9.

Koronavirustartuntoja on todettu Suomessa koko pandemian aikana nyt yhteensä 84  287.

THL:n mukaan uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on Suomessa raportoitu neljä. Koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on kuollut yhteensä 891 ihmistä.

Sairaalahoidossa on 166 koronapotilasta, heistä tehohoidossa 34. Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien koronapotilaiden määrä on noussut viidellä viime perjantaista. Perusterveydenhuollon osastoilla ja teho-osastoilla olevien potilaiden määrät ovat ennallaan.

Epidemian laantumisesta kertovat myös isojen paikkakuntien tartuntaluvut. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa todettiin vuorokaudessa yhteensä 67 tartuntaa, mikä on pandemian viime ajoille tyypilliseen määrään verrattuna varsin vähän.

Helsingissä raportoitiin vuorokaudessa 35 tartuntaa, mikä nosti pääkaupungin tartuntojen kokonaismäärän 24  724:ään. Vantaalla uusia tartuntoja todettiin 19 ja Espoossa 13. Vantaan tartuntojen kokonaismäärä on runsaat 9  500 ja Espoossa tartuntoja on ollut yhteensä lähes 8  200.

Suomessa on tehty nyt noin 4,27 miljoonaa koronatestiä.

Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 1  317  000 ihmistä. Toisen annoksen saaneita on runsaat 122  000, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Eilisen jälkeen ensimmäisellä annoksella rokotettujen määrä on noussut noin 3 000:lla. Toisen annoksen lisäys eiliseen on noin 800. Rokotuskattavuus on nyt 23,7 prosenttia väestöstä. Toisen annoksen on saanut 2,2 prosenttia väestöstä.

Lue lisää

THL: Koronatartuntoja raportoitu tänään 47

THL: Koronatartuntoja raportoitiin 114 – Ahvenenmaalla ei ole todettu yhtään koronatartuntaa kahden viikon aikana

Koronatartuntoja raportoidaan tänään 93 – epidemiatilanne parantunut kaikissa ikäryhmissä, ulkomailta tuodut tartunnat kaksinkertaistuneet

Suomessa raportoitu 68 uutta koronatartuntaa