Kotimaa

Timo Soinia yritettiin lyödä muovipullolla – käräjäkäsittely alkaa pahoinpitelyn yrityksestä, syytettynä 53-vuotias mies

Oikeudessa puidaan Vantaan Korson maalaismarkkinoiden tapahtumia toissa vuoden maaliskuulta.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään entiseen ulkoministeriin Timo Soiniin kohdistunutta pahoinpitelyn yritystä. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään entiseen ulkoministeriin Timo Soiniin kohdistunutta pahoinpitelyn yritystä. Syytteessä on 53-vuotias mies.

Oikeudenkäynnissä on kyse tapahtumista Vantaan Korson maalaismarkkinoilla toissa vuoden maaliskuussa. Soini oli tapaamassa äänestäjiä, kun mies yritti syyttäjän mukaan lyödä Soinia muovipullolla.

Mies myös teki vastarintaa Soinin turvamiehinä toimineita poliiseja vastaan. Tältä osin häntä syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Syyttäjä tiedotti syytteiden nostamisesta viime kesänä ja kertoi tuolloin, että syytetty on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisi on aiemmin kertonut, ettei tapauksen taustalla tiedetä olevan järjestäytynyttä toimintaa. Miehellä oli yllään takki, jonka selkämyksessä oli katupartioista tunnetun, maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odin -ryhmän logo.

"Tätä mainittua vaatetusta ja siihen liittyviä seikkoja, kuten aatemaailmaa, on otettu esitutkinnassa huomioon. Tutkinnan aikana ei kuitenkaan ole tullut lisäviitteitä siitä, että tapaukseen liittyisi järjestäytyneisyyttä, suunnitelmallisuutta tai muita epäiltyjä", tutkinnanjohtaja Jari Springare kertoi STT:lle huhtikuussa 2019.

Maalaismarkkinoilla paikalla ollut Lehtikuvan kuvaaja kertoi, että turvamiehet painoivat maahan Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutunutta miestä ja pitivät tätä paikallaan.

Soini oli kertonut ympärillä olleille ihmisille, että kyseinen mies oli yrittänyt lyödä häntä ja että turvamiehet ottivat miehen haltuunsa. Soini jatkoi välikohtauksen jälkeen normaalisti kansalaisten tapaamista.

Monitoimikeskus Lumon lähellä järjestetyillä Maalaismarkkinoilla oli usean puolueen edustajia tapaamassa äänestäjiä. Hyökkäysyritys tapahtui kolme viikkoa ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja.

Viime vuosina myös Juha Sipilä (kesk.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Alexander Stubb (kok.) ovat joutuneet uhkaavien tekojen kohteiksi.

Poliisin mukaan vastaantulija löi ex-pääministeri Sipilää nyrkein eduskuntatalon lähellä tammikuussa. Esitutkinnan mukaan mies tunnisti Sipilän ja ilmeisesti hetken mielijohteesta kohdisti tähän väkivaltaa. Asiassa on nostettu syyte pahoinpitelystä 38-vuotiasta miestä vastaan. Syytettä on määrä käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa.

Joulukuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen miehen, joka oli uhkaillut sisäministeri Maria Ohisaloa. Kolmikymppinen mies julkaisi Instagramissa kuvan, jossa Ohisalon kasvojen päällä on tähtäinristikko. Julkaisu sisälsi myös sanallisen uhkauksen. Lisäksi mies kommentoi Ohisalon Instagram-julkaisuun muun muassa olevansa pommintekokoulussa, ajavansa pommirekan poliisilaitokselle ja lähettävänsä "paketin" sisäministeriöön.

Tuomittu kiisti syyllistyneensä rikokseen ja sanoi, ettei pystyisi toteuttamaan uhkauksiaan tai käyttämään väkivaltaa. Käräjäoikeus piti rikosta vakavana. Tuomiossa todettiin, että julkisessa virassa olevan henkilön toimintaa hänen virkatehtävissään voidaan julkisesti arvostella, mutta vihapuhe ja uhkaukset eivät kuulu sananvapauden piiriin. Käräjätuomiosta on valitettu hovioikeuteen.

Valtiovarainministerinä toimineen Alexander Stubbin kodin ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä elokuussa 2016. Kaksi miestä myös kivitti talon ikkunoita ja ulko-ovea.

Toinen miehistä tuomittiin sittemmin Espoon käräjäoikeudessa puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Toinen epäillyistä kuoli ennen kuin jutun poliisitutkinta saatiin päätökseen.

Stubbin päälle myös heitettiin kolajuomaa Tampereella vuonna 2015, kun hän vieraili paikallisessa kauppakeskuksessa. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tekijän sakkoihin kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta.

Lue lisää

Timo Soinia muovipullolla lyödä yrittänyt mies tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Timo Soini pitää erottamistaan sinisten paikallisyhdistyksestä laittomana – "Minua ei ole kuultu asiasta"

Länsiväylä: Timo Soini erotettiin Espoon sinisistä

Timo Soini ei lähde enää ehdolle – muut Espoon sinisten valtuutetut siirtyvät nyt-liikkeeseen