Kotimaa

Poliiseja kohti ammuttiin Seinäjoen rautatieasemalla

Mies otettiin kiinni murhan yrityksestä epäiltynä.
Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliiseja kohti ammuttiin yöllä Seinäjoen rautatieasemalla. Pohjanmaan poliisille tuli yöllä ilmoitus Seinäjoen rautatieasemalla liikkuvasta miehestä, jolla oli nähty ase kädessä. Poliisi kertoi hieman kello kahden jälkeen Twitterissä, että asemalla on käynnissä poliisioperaatio, jonka vuoksi ihmisiä kehotettiin välttämään liikkumista alueella.

Poliisi eristi rautatieaseman ja junaliikenne pysäytettiin. Operaation aikana mies ampui laukauksia paikalle tulleita poliiseja kohti. Poliisi otti miehen kiinni murhan yrityksestä epäiltynä. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa.

Poliisi kertoi aamuneljältä, että operaation takia pysäytetty junaliikenne kulkee jälleen normaalisti. VR:n mukaan Intercity-juna Helsingistä Kemijärvelle on noin kaksi tuntia myöhässä viranomaistoimenpiteiden vuoksi.

Lue lisää

Kaksi traktoria varastettiin Orimattilassa – Nyt niitä on pöllitty tänä vuonna jo yli viisikymmentä: Etenkin traktorimönkijät houkuttelevat pitkäkyntisiä

Kajaanin poliisiasemalla ammuttiin konepistoolilla konstaapelia käteen – syyttäjän mukaan asetta ja patruunoita ei tarkastettu ennen ampumista poliisin simulaatioharjoituksessa

Poliisin vinkit juhannuksen liikenteeseen: maltti on valttia ja pidetään korkki kiinni

Liikenne poikki Mannerheimintiellä Helsingissä – Arviolta parisataa ilmastoaktivistia osoittaa mieltään Pikkuparlamentin puiston edessä