LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kotimaa

THL: Suomessa 113 uutta koronatartuntaa

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu 93 394 koronavirustartuntaa.
THL:n mukaan Suomessa on raportoitu 113 uutta koronavirustartuntaa tiistaina. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

Suomessa on raportoitu 113 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1 608 tartuntaa, mikä on 1 164 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 2 772 tartuntaa kahdessa viikossa.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu 93 394 koronavirustartuntaa.

THL kertoo koronarokotustilanteen myöhemmin tänään.

Lue lisää

THL: Uusia koronatartuntoja raportoitu lähes 8 400

Omikronmuunnoksen taudinkuva ilmeisesti aiempia muunnoksia lievempi, sanoo THL:n ylilääkäri – tartunnoissa havaittavissa tasaantumista

THL:n Tervahauta: Nykyrajoituksia syytä jatkaa, muttei kiristää entisestään

Tänään raportoitu lähes 8 400 uutta koronatartuntaa – kahden viime viikon aikana lähes 47 000 tartuntaa aiempaa enemmän