Kotimaa

THL: Suomessa on todettu 29 uutta koronatartuntaa – ensimmäinen koronarokote yli puolella suomalaisista

Koronatartuntaluvut ovat laskusuunnassa.
Kaikkiaan Suomessa on todettu 93 850 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomessa on raportoitu 29 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 1 297 tartuntaa, mikä on 1 057 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 93 850

THL kertoo myöhemmin tänään tietoja sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrästä.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut reilut 2,8 miljoonaa ihmistä eli 51 prosenttia Suomen väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä lähes 14 000:lla.

Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt hieman yli 13 prosenttia, mikä tarkoittaa lähes 726 000:tta ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa vajaalla 2 900:lla.

Juttua täydennetty rokotustiedoilla 14.6. kello 13.30.

Aiheet korona
Lue lisää

Vapaus ja vastuu kohtaavat

THL: Suomessa on raportoitu 612 uutta koronatartuntaa – Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kiihtymisvaiheeseen

THL: Suomessa on raportoitu 267 uutta koronatartuntaa

Yhdessä selvitään