Kotimaa

Kesko, Atria ja OP-ryhmä antoivat positiiviset tulosvaroitukset

Atrian liikevoittoennustetta nostetaan muun muassa siksi, että sianlihan vienti Suomesta Kiinaan on alkuvuoden aikana lisääntynyt.
Aiemmin konserni oli arvioinut, että tulos ennen veroja jää viime vuoden vauhdista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN \

Kaupan alan Kesko, elintarvikeyhtiö Atria ja finanssikonserni OP-ryhmä ilmoittivat maanantaina kohentavansa tulosohjeistustaan tälle vuodelle.

Keskon mukaan sen vertailukelpoinen liikevoitto tulee asettumaan 650–750 miljoonan euron haarukkaan, kun sen aiemmin arveltiin asettuvan 570–670 miljoonan väliin. Keskon mukaan tulosta nostaa ennakoitua parempi myynnin kasvu ja tuloskehitys etenkin rakentamisen ja talotekniikan kaupassa.

Atria puolestaan arvioi oikaistun liikevoiton olevan tänä vuonna 41–48 miljoonaa euroa, kun aiempi ohjeistus oli 37–43 miljoonaa. Atrian mukaan liikevoittoennustetta nostetaan muun muassa siksi, että sianlihan vienti Suomesta Kiinaan on alkuvuoden aikana lisääntynyt.

OP-ryhmä arvioi, että sen tulos ennen veroja yltää tänä vuonna vähintään viime vuoden tasolle, jolloin tulos ennen veroja oli 785 miljoonaa euroa.

Aiemmin konserni oli arvioinut, että tulos ennen veroja jää viime vuoden vauhdista.

"Tarkentuneen arvion mukaan OP-ryhmän vuoden 2021 tuloksen ennen veroja arvioidaan muodostuvan samantasoiseksi tai suuremmaksi kuin vuoden 2020 tulos", tiedotteessa kerrotaan.

OP kertoi huhtikuun lopulla vahvasta alkuvuoden tuloksesta. Yhtiö takoi hyvää tulosta kaikissa liiketoimintasegmenteissään, minkä lisäksi tuotot sijoitustoiminnasta kasvoivat huomattavasti positiivisen osakemarkkinakehityksen vuoksi. Yhtiön tulos ennen veroja oli tammi–maaliskuussa 265 miljoonaa euroa eli kaksinkertainen vuoden takaiseen nähden.

Lue lisää

Valtavat Kiinan-markkinat ovat lihatalolle kuin neliödraamaa

Terassien avauduttua lihatalojen ravintolatoimitukset ovat kasvaneet kymmeniä prosentteja viime vuodesta, mutta ne eivät ole lähelläkään pandemiaa edeltävää aikaa

Valtaosa kesän hittituotteista ei yllätä, mutta yhden rakennustarvikkeen myynti yli kolminkertaistui vuoden takaisesta ja syy siihen on täysi mysteeri

Kotimarkkinat yhä tärkeät lihataloille