Kotimaa

Helen sulkee Hanasaaren voimalaitoksen etuajassa jo keväällä 2023 – Helsinki aikoo kaavoittaa alueelle kaupunkilaisten käyttöön tulevia palveluita

Voimalaitoksen sulkeminen on taloudellisesti kannattavaa, koska päästöoikeuksien hinnat ovat kohonneet.
Vesa Moilanen
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (vas.) ja Helenin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström kertoivat Hanasaaren voimalaitoksen aikaistetusta sulkusuunnitelmista Helsingissä tiistaina.

Energiayhtiö Helen aikoo sulkea Helsingin Hanasaaressa sijaitsevan voimalaitoksensa etuajassa jo keväällä 2023. Laitos oli aiemmin määrä sulkea vuoden 2024 loppuun mennessä.

Nyt uusi päivämäärä on asetettu huhtikuun alkuun 2023, josta Hanasaaren kivihiilivoimala on lämmityskauden 2022–2023 varakäytössä, kun Vuosaareen rakentuva biolämpölaitos aloittaa tuotantonsa.

"Hiilenpoltto Helsingin Hanasaaressa päättyy lähes kaksi vuotta etuajassa alkuperäisestä suunnitelmasta, millä on merkittävät positiiviset ilmastovaikutukset", pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoi.

Vapaavuoren mukaan Hanasaari on Suomen teollisuudessa kolmanneksi suurin päästölähde. Sen hiilidioksidipäästöt vastaavat viidennestä Helsingin päästöistä ja kahta prosenttia koko maan päästöistä.

Hanasaaren aikaistettu sulkeminen on osoittautunut Helenille taloudellisesti kannattavaksi, sillä päästöoikeuksien hinnat ovat kohonneet. Hanasaaren tuotanto korvataan ensivaiheessa lämpöpumpuilla, lämmön varastoinnilla, biomassalla ja lämpökaupalla.

Helenin toimitusjohtajan Juha-Pekka Weckströmin mukaan yhtiö on tehnyt viime vuosina merkittäviä investointeja uusiutuvan ja päästöttömän lämmön ja sähkön tuotantoon, mikä mahdollisti myös Hanasaaresta luopumisen suunniteltua aikaisemmin.

"Hiilineutraaleihin investointeihin on varattu kaikkiaan miljardi euroa, ja jo kolmannes investointipäätöksistä on tehty", Weckström kertoi.

Helen luopuu kivihiilestä kokonaan viimeistään vuonna 2029, jolloin hiilenpoltto päättyy Salmisaaren voimalaitoksessa.

Keskeisellä sijainnilla olevan voimala-alueen kaavoittaminen aloitetaan Vapaavuoren mukaan jo syksyllä. Voimalaitoksen rakennus tullaan pormestarin mukaan ainakin osin säästämään ja suojelemaan.

Sen sijaan merenrantaa reunustava musta hiilikasa häviää voimalan toimintojen alasajon myötä.

"Voimalaitostoimintojen ja hiilikasan väistyminen vapauttavat uniikkia kaupunkitilaa ja ranta-alueita elämyksellistä kaupunkiarkea mahdollistaville palveluille, toiminnoille sekä kaupunkilaisten vapaa-ajan viettomahdollisuuksille", Vapaavuori sanoi.

Lue lisää

Lohien siirrot kiellettiin: IHN-tartuntavaara syy kieltoon, joka estää kalojen siirtämisen merestä kutupaikoilleen sisävesiin

Yle uutiset: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pääosin hylännyt valitukset Kemijoen Sierilän voimalaitoksen rakennusten poikkeusluvista ja rakennusluvista

Vieläkö muistat Norjan 100-vuotislahjan Suomelle? Ei tullut Haltin huippua, tuli petäjässä killuva delta

Hanasaaren voimala kiinni ja biolämpöä Helsinkiin