Kotimaa

MT vertaili Fintrafficin liikennedataa pääteillä: Lomamatkailun perjantairuuhka palautui pääteille – Koti-Suomen mökkimaakunnat vetävät nyt eniten reissaajia

Viime vuoden vastaavaan päivään verrattuna esimerkiksi Varsinais-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Lapissa tieliikennemäärät ylittivät jo pandemiaa edeltävän ajan.
Heta-Linnea Kovanen
Varsinais-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa ja Lapissa liikennettä on jo koronaa edeltävää heinäkuuta enemmän.

Kotimaan matkailun kasvu on näkynyt heinäkuun lomahelteillä eritoten mökkimaakunnissa. Varsinais-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Lapissa liikennemäärät teillä ylittivät liikenteen ohjausyhtiön Fintrafficin keräämien mittausasemien tiedon mukaan jo koronaa edeltävän vuoden heinäkuun vastaavan perjantain tieliikennemäärät.

MT vertaili maakuntien liikennemääriä teillä perjantain 16. heinäkuuta keräämää päiväkohtaista tietoa. Tyypillisesti liikenne on vilkkaimmillaan myös lomakuukausina perjantaisin.

Varsinais-Suomen teillä Fintrafficin automaattiset mittauspisteet rekisteröivät tieliikennettä kyseisenä perjantaina 15 prosenttia viime vuoden vastaavaa päivää enemmän, 581 304 ajoneuvoa. Tieliikennesuorite ylittää pandemiaa edeltävän vuoden 2019 vastaavan ajan tieliikenteen yli viidenneksellä.

Vastaavasti näiden neljän mökkimatkailusta tunnetun maakunnan liikennemäärät vertailuperjantaina myös yhteensä ylittivät koronaa edeltävän vuoden 2019 tieliikennekäytön yli 14 prosentilla.

"Matkustajamäärät ovat nousseet. Siellä, missä liikutaan, myös tieliikennettä on enemmän. Sujuvuustiedon perusteella liikenne myös sujuu hyvin", analysoi reaaliaikaista dataa teiltä Fintrafficin Teknologia- ja ekosysteemijohtaja Janne Lautanala.

Telian matkapuhelinten liikkumisdata toukokuulta kertoo niin ikään suomalaisten olevan joukolla liikkeellä. Heinäkuun lukuja Telian Crowd Insights -tiimi ei lomien vuoksi pystynyt vielä toimittamaan.

Suomalaisista aikuisista enemmistö on rokotettu koronaa vastaan ainakin kertaalleen, osa jo kahdesti. Kun matkustus ulkomaille on jumissa, kotimaa vetää viime vuoden tapaan. Toisaalta ulkomaalaiset ovat tänä kesänäkin poissa.

Kasvusta huolimatta koko maassa maantieliikenne oli huhti–kesäkuussa yhä noin 5–10 prosenttia vähäisempää kuin ennen pandemia-aikaa vuonna 2019.

Ville-Veikko Kaakinen
Naantalin terassit, rantaraitti ja Muumimaailma. Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen kertoo, että matkailijoita on viime vuoteen verrattuna enemmän, mutta ilman ulkomaalaisia vieraita edellisvuoden määrään ei vielä ylletä.

"Aurinko on paras markkinoija. Veneitä on riittänyt ja kelit ovat suosineet veneilyä", kuvaa tilannetta Naantalin vierasvenesataman yrittäjä Miska Pekkala.

Naantali on kesäkaupunki ja matkailun vetonaula Varsinais-Suomessa. Ranta terasseineen on nyt täynnä ihmisiä toisin kuin vuosi sitten toukokuussa, jolloin terassikeleilläkin ravintolat joutuivat pitämään ovet kiinni pandemiakurjuudessa. Nyt terasseista vain muutama on alkuviikosta suljettuna – henkilökuntapulan vuoksi.

Pekkalan mukaan myös vähätuulinen kesä on houkutellut vesillä liikkumista.

Mutta yksi joukko on poissa:

"Tänä kesänä satamassa on toistaiseksi vieraillut vain yksi veneilijä Ruotsin lipulla."

Ulkomaalaiset matkailijat puuttuvat myös Naantalin Muumimaailman jonosta.

"Tämä kesä on parempi kuin viime kesä, mutta rajoitamme edelleen kävijämääriä. Nyt kävijöitä on noin 70 prosenttia normaalivuodesta. Viime vuonna jäätiin noin puoleen", kertoo Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen.

Tiistaina aamupäivällä lapsiperheiden suuntana oli Kailon saari ja muumit. Liput myydään pääosin ennakkoon, joten jonoja ei syntynyt.

Henkilökunnalla on maskipakko sisätiloissa ja suositus käyttää maskeja ulkotiloissa. Asiakkailla maskeja on harvemmalla. Ravintolarajoitukset olivat kiihtymisvaiheeseen siirtyvässä Varsinais-Suomessakin kiristymässä torstaista Avin määräyksestä.

Vuonna 2019 vierailijoita Kailon saarella kävi noin 195 000 muumivierailijaa. Tänä kesänä Muumimaailman iltateatteri toimii jälleen. Esityksenä pyörii Hitchcockin elokuvaa mukaileva draama 39 askelta.

Ville-Veikko Kaakinen
Venetreffit. Naantalin vierasvenesatama on täyttynyt kotimaan veneilijöistä. Myös Viron perälippuja on näkynyt. Yrittäjä Miska Pekkolan isännöimä vierasvenesatama valittiin vuoden vierasvenesatamaksi vuonna 2018.

Kustavissa loma-asukkaiden myötä kunnan vakituinen asukasluku (962) kymmenkertaistuu lomakaudella. Loma-asuntoja saaristokunnassa on 3 300. Kustavin vapaa-aikasihteerin Markus Malmelin arvelee osan mökkiläisistä tulleen vapaa-ajan asunnolleen etätöihin jo aikaisin keväällä.

Saariston rengastie houkuttelee pyöräilijöitä ja retkeilijöitä Taivassaloon, Kustaviin ja siitä eteenpäin Iniöön, Paraisille ja Turkuun.

Vesibussit vievät päivittäin retkeilijöitä Kustavin kuntaan kuuluvalle Isokarin majakkasaarelle. Heinäkuusta majakkamatkailijoita on palveltu myös Kustavista.

Kustavi kutsuu itseään "saariston kuningaskunnaksi"? Mistä tämä määre?

"Jokunen vuosi sitten kunnalla ja matkailuyrittäjillä oli yhteinen palveluhanke. Kuningasta ei ole, slogan jäi elämään", Malmelin selittää.

Liikenne soljuu teillä tietöistä huolimatta.

Liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin tehtävänä on varmistaa turvallinen, sujuva ja ympäristöystävällinen liikkuminen suomen maanteillä, raiteilla, vesillä ja ilmassa.

Liikenteen pulssin mukaan pääteillä tieliikenteestä 96 prosenttia sujui katsaushetkellä hyvin, lähijunista 94 prosenttia oli aikataulussa ja kaukojunista 95 prosenttia. Lentoliikenteessäkin oli kuluvan viikon maanantaille 90 saapuvaa lentoa ja 81 lähtevää. Meriliikenteessä saapuvia laivoja oli 104 ja lähteviä 120.

Kesällä tietöitä on paljon, ja Fintrafficin kartta on lapionkuvia täynnään.

Varsinaiset ruuhkat syntyvät tieonnettomuuksista, jotka hetkellisesti ja arvaamatta haittaavat liikennettä. Fintraffic tuottaa ja jakaa liikenteen turvallisuus- ja sujuvuustiedon edelleen autonavigaattoreihin ja Google mapsiin eri operaattorien ja alihankkijoiden kautta.

Lue lisää

Naantalilaisen Juhani Suomen lehmät laiduntavat noin 80 hehtaarin perinnebiotooppikohteella, jossa ison työn tekevät eläimet – "Ihminen on valvova osapuoli"

Tilastokeskus: Kotimaiset majoittumismäärät kesäkuussa lähes koronaa edeltävällä tasolla, ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset romahtivat toissa vuodesta

Turvavälit teillä ja tapahtumissa

Helle vetää vaellusten sijaan vesistöjen äärelle – "Rannalla enemmän väkeä kuin ikinä"