Kotimaa

Marjamyynti käy vilkkaana – "Kysyntä on kovaa, tähän korona ei ole vaikuttanut"

Kuiva ja kuuma sää on kuitenkin vaikuttanut monen marjan satoon.
Jouni Porsanger
Timo Sarajärvi sekä Eini ja Teuvo Väärälä kauppasivat hillaa Ranuan hillatorilla keskiviikko-iltana.

Ranuan hillatorilla on kuhinaa. Timo Sarajärvi sekä Eini ja Teuvo Väärälä myivät marjaa torilla keskiviikkona.

"Hillaa tuli niin paljon ylimääräistä, että tulimme torille myymään", toteaa Eini Väärälä puhelimitse.

Väärälät ovat poimineet ja myyneet hillaa eli suomuurainta polvenkorkuisesta asti.

Viime vuonna he eivät myyneet torilla ollenkaan, vaan tekivät suoramyyntiä omasta kodistaan käsin.

Keskiviikko-iltana torilla kaupaksi käy kokonainen 20 kilon erä, jonka he ovat paikalle tuoneet. Väärälän mukaan torilla hillakilon hinta on vaihdellut 15 ja 20 euron välillä.

"Se on ihan kohtuullinen hinta, että saa polttoainekuluja katettua", Eini Väärälä sanoo.

"Marjastuksen voi ottaa myös kuntoiluna. Metsässä on mukava tarpoa. Kun on eväät matkassa, niin mikäs siinä on mättäällä istuessa ja kahvia juodessa välillä. Ei kannata ottaa stressiä, poimimisesta kannattaa nauttiakin!"

Hillatorilla marjoja ammatikseen myyvän Reijo Sääskilahden mukaan hilla on käynyt hyvin kaupaksi. Sato on hyvä, muttei viime vuoden veroinen.

"Kysyntä on kovaa. Tähän korona ei ole vaikuttanut. Myynti menee samaa rataa kuin aikaisempinakin vuosina."

Sääskilahti myy hillaa yksityishenkilöille ja torikauppiaille ympäri Suomen. Kauppa toreilla on hänen mukaansa käynyt vilkkaana.

"Hillaa ei tarvitse markkinoida. Kaikki menee, mitä tuleekin."

Hillan ohella myös muita luonnonmarjoja myydään. Hillaa kerätään vielä hetken aikaa. Mustikan satokausi alkaa olla kohta parhaimmillaan. Puolukkaa odotetaan poimittavaksi elo-syyskuun vaihteessa.

Vaikka suomalaiset ovat marjastamisesta innostuneetkin, suuren osan poiminnasta tekevät ulkomaalaiset marjanpoimijat esimerkiksi Thaimaasta tai Ukrainasta.

Kuivat ja kuumat sääolosuhteet ovat kuitenkin vaikuttaneet monen marjan satoon.

"Alkukesän hyvät odotukset rapisevat tässä koko ajan alaspäin. Kovasti kaivattaisiin sadetta, joka kastelisi maaperää", toteaa Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

Tarkat myyntitilastot tämän vuoden kesältä tulevat ensi vuoden puolella Ruokavirastolta. Viime vuonna suoramyynnin osuus kasvoi.

"Uskon, että samaa on odotettavissa myös tänä vuonna. Pääsatokausi ei ole aivan vielä käsillä, mutta ilmoituksia esimerkiksi Tori.fi:ssä ja Facebookista löytyy jo."

Marjan hinnassa ei ole suurta vaihtelua vuosittain. Suoramyynnissä marjasta saa paremman hinnan kuin teollisuusmyynnissä, mutta suoraan myytäessä marjat joutuu yleensä itse puhdistamaan.

Luonnonmarjojen ohella myös viljeltyjä marjoja saa.

"Satokaudessa vadelmat ovat nyt parhaimmillaan. Myös kotimaiset herukat alkavat olla poimittavissa. Elokuun alussa odotetaan pensasmustikkaa", sanoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.

"Lisäksi mansikkaa tuotetaan edelleen koko ajan, vaikka pääsatokausi on ohitse. Sitä on myynnissä elo-syyskuulle saakka."

Marjoja on ostettavissa suoraan tiloilta, itsepoiminnan kautta, toreilta, kaupoista sekä kaupanedusmyyntipisteiltä.

Lue lisää

Lääkärin palsta: Marjat alentavat verenpainetta suolen bakteerien välityksellä

Tutkimus: Vain joka sadas leikki-ikäinen lapsi syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja ravitsemussuositusten mukaisesti

Mustikoita ei voi syödä koskaan liikaa

Marjanpoimijoilla todettu useita koronatartuntoja – "Ihmeellinen tapaus, mistä tartunnat ovat tulleet"