Kotimaa

Itärajalla pelastuslaitokselle tehty lukuisia ilmoituksia savuhavainnoista – metsää palaa Venäjällä, maanantaina tarkkailulento havaitsi maastopalon Nurmeksessa

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos on havainnut lennoillaan lukuisia mastopaloja Venäjän puolella.
Jaana Kankaanpää
Pelastuslaitos pyytää ihmisiä ilmoittamaan vain savuhavainnoista, joiden lähde on selvä. Kuvassa tehdään hallittua kulotusta.

Venäjän maastopaloista kantautuu savua Suomen puolelle, erityisesti maakunnan eteläosiin. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle tehtiin tiistai-illan aikana useita savuhavaintoilmoituksia, joissa kerrottiin voimakkaasta savun hajusta sekä paikoin havaintoja näkyvistä savuista, joiden alkuperää ei pystytty kuitenkaan paikallistamaan.

Palolento kävi illan aikana alueella tekemässä tarkastuslennon, eikä havainnut paloja tai savun muodostusta muualla kuin Venäjän puolella.

Keskiviikkoaamuna savunhajusta kertyi ilmoituksia muun muassa Lieksassa, Kiihtelysvaarassa ja Ilomantsissa. Savunhajua voi levitä Venäjältä myös laajemmalle alueelle vallitsevan itätuulen myötä.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos ohjeistaa ihmisiä tarkistamaan, mistä havaittu savu on mahdollisesti peräisin. Hätäkeskukseen tulee ilmoittaa maastopaloista ja savuhavainnoista, jotka pystyy paikallistamaan selkeästi.

Se tarkoittaa tilannetta, jossa savun lähde on silmin nähtävissä ja savu kohoaa ilmaan patsasmaisesti. Pelkästä kauempaa leijuvasta savunhajusta ei tarvitse tehdä ilmoitusta.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tiedottaa sammuttaneensa maanantai-iltana maastopalon Nurmeksen Salovaarassa. Palo havaittiin tarkkailulennolla.

Palo levisi vaaran laella hidasta kävelyvauhtia liekkipalona. Metsää ehti palaa yhteensä noin neljän hehtaarin alalta.

Lue lisää

Uusi suomalainen sammutuskemikaali joutui kovaan testiin Kalajoen maastopalossa

Kalajoen paloalue saatetaan suojella – mustuneet puut seisovat pystyssä odottamassa päätöstä

Maailman suurinta puuta suojataan lähestyviltä maastopaloilta Kaliforniassa – liekit uhkaavat mammuttipetäjä Kenraali Shermania

Koneviesti: Näin lietevaunut ja traktorit kunnostautuivat taistelussa Kalajoen metsäpaloja vastaan – tankit saatiin täyteen nopeasti ja letkulinjaston paine riittäväksi