Kotimaa

Idässä saattaa tiistaina tulla koko kuukauden sateet kerralla

Tiistai on viikon viilein päivä. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa lämpötila voi jäädä alle kymmeneen asteeseen.
Kari Salonen
Itäiseen Suomeen on odotettavissa runsaita sateita.

Yöllä alkavat sateet halkaisevat Suomen idän ja lännen väliltä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen.

Matalapaine liikkuu itärajaa pitkin kohti pohjoista. Runsaimmat, jopa yli 50 millimetrin sateet tulevat aivan rajan tuntumassa tiistain aikana.

"Melkein koko elokuun sateet tulevat siinä kerralla", meteorologi sanoo.

Länteen päin siirryttäessä sateet vähenevät, mutta Pohjanmaan alueelle voi yltää sadealueen häntä. Lännessä ja etelässä on suurimmaksi osaksi poutaista.

Sateet siirtyvät viimeistään tiistai-iltana maan keskivaiheilta. Pohjois-Karjalassa sateet kestävät pisimpään.

Korkeapaine vahvistuu viikon kuluessa, mutta vielä tiistaina lämpötilat jäävät alle 20 asteeseen.

"Tiistai on viikon viilein päivä. Kainuun ja Pohjois-Karjalan seudulla päivän ylin lämpötila voi olla vain yhdeksän astetta."

Keskiviikko on maan etelä- ja keskiosissa pääasiassa poutainen, mutta yksittäisiä kuuroja voi ilmaantua.

Meteorologin mukaan kaikilla merialueilla on voimassa jonkinlainen tuulivaroitus. Lisäksi idässä varoitetaan voimakkaasta sateesta.

Lue lisää

Saadaanko kuivuus ratkaistua pakottamalla pilvet satamaan? Hannele Korhonen sai tehtäväkseen ratkaista, kuinka kuiva maa saadaan vihertämään

Ilmatieteen laitos antanut osaan maata sadevaroituksen, vettä voi tulla vuorokaudessa 50 milliä

Perjantai on viikon poutaisin päivä, maan eteläosassa voidaan päästä jopa hellelukemiin – lauantaina saapuvat sateet

THL ohjeistaa antamaan kolmannen koronarokotteen niille, jotka saivat rokotteensa lyhyemmällä annosvälillä