Kotimaa

THL: Suomessa on todettu 570 uutta koronatartuntaa – valtakunnallinen ilmaantuvuus laskussa

Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 94 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 23 ihmistä.
Antti Kantola
Asukaslukuun suhteutettuna eniten tartuntoja kahdelta viime viikolta on Helsingin ja Uudenmaan (277), Kainuun (205) sekä Pohjois-Pohjanmaan (154) sairaanhoitopiireissä.

Suomessa on todettu 570 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on raportoitu 8 906 tartuntaa, mikä on 1 230 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu pandemian aikana Suomessa 124 855.

Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 94 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 23 ihmistä. Kaikkien sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut eilisestä kahdeksalla. Tehohoidossa olevien määrä puolestaan on noussut eilisestä yhdellä.

Koronaviruksen valtakunnallinen kahden viikon ilmaantuvuus suhteessa väkilukuun on THL:n mukaan nyt 160 tartuntaa 100  000:ta asukasta kohden. Tätä edeltävien kahden viikon aikana ilmaantuvuus oli 183. Luvut ovat pyöristettyjä.

Asukaslukuun suhteutettuna eniten tartuntoja kahdelta viime viikolta on Helsingin ja Uudenmaan (277), Kainuun (205) sekä Pohjois-Pohjanmaan (154) sairaanhoitopiireissä. Kainuussa ilmaantuvuusluku on kahden viikon tarkastelujaksojen välillä liki kaksinkertaistunut.

Vähiten koronaa on suhteessa väkilukuun puolestaan Ahvenanmaan (20), Länsi-Pohjan (37) ja Pohjois-Savon (44) sairaanhoitopiireissä.

Lue lisää

Olli Rehn: Suomi on realistisen vihreyden edelläkävijä ja kiertotalouden huippumaa

Belgiassa todettu Euroopan ensimmäinen uuden koronavariantin tartunta – THL suosittelee välttämään matkustamista eteläisen Afrikan maihin

THL: Suomessa on tänään raportoitu 1 406 uutta koronavirustartuntaa

Uudet ravintolarajoitukset tulevat voimaan sunnuntaina – uutena alueena mukana Etelä-Karjala